Minä ja tekoäly – Ajatuksen voima ja uusi kirjoituskone
Kategoria: Funtsintaa ja räknäämistä nyk. Funtsintaa, ihan vaan yleisesti.
1. Johdanto: Sama Leksa, uudet työkalut
Kun ihminen on ikänsä kirjoittanut ja ilmaissut ajatuksiaan, hän huomaa nopeasti yhden perustavanlaatuisen tosiasian: kirjoittaminen ei ole sormien mekaanista liikettä näppäimistöllä tai kynän puristamista paperia vasten. Kirjoittaminen on ajattelemista. Se on havaintojen tekemistä ympäröivästä maailmasta, kokemusten pureskelua, arvojen punnitsemista ja sen tietyn moraalisen ankkurin etsimistä, josta käsin ihmisten kanssa käydään vuoropuhelua.
Muistan vielä ajan, jolloin siirryttiin perinteisestä kynästä ja ruutupaperista ensimmäisiin tietokoneisiin ja tekstinkäsittelyohjelmiin. Se tuntui aikoinaan valtavalta harpaukselta. Ensimmäisten laitteiden hurina, vilkkuva vihreä tai valkoinen kuiskaava kuiskaus näytöllä ja näppäinten mekaaninen kalina tuntuivat aluksi jopa sotkevan ajatuksen kulkua. Oli harjuteltava uusi tapa siirtää mielessä liikkuvat kuvat ja lauseet sellaiseen muotoon, jonka kone hyväksyi. Mutta ihminen oppi. Lopulta tietokoneesta tuli niin luonteva osio arkea, ettei kukaan enää kyseenalaistanut, oliko tekstin takana aito ajatus vai pelkkä laite.
Nyt olemme uuden, vähintään yhtä suuren murroksen äärellä. Tekoälyt – olipa kyseessä Gemini Notebook, ChatGPT, DeepSeek, Mistral tai joku muu monista kokeilemistani työkaluista – ovat tulleet osaksi arjen kirjoitusprosessiani.
Tämän kirjoituksen tarkoituksena on avata rehellisesti ja syvällisesti sitä, mitä tämä yhteistyö tarkoittaa. Se ei ole tekninen käyttöopas tai vertailu laitteiden välillä. Siksi tämä artikkeli ei kuulu sivustollani tagin "Tekoäly, ai ai, tietotekniikka" alle – se tagi on varattu mekaanisille ohjeille ja tekniikan ruotimiselle. Tämä kirjoitus kuuluu osioon Funtsintaa ja räknäämistä, koska kyse on ihmisestä, ajattelusta ja siitä, kuka tekstin takana todella seisoo.
2. Kuka on tekstiin kätketty kirjoittaja?
Aika ajoin törmää epäilyyn tai heittoon: "Etpä ole itse tuota kirjoittanut, tekoälyhön sen teki."
Tällainen väite perustuu syvään väärinymmärrykseen siitä, mitä tekoäly on ja mistä teksti syntyy. Tekoäly ei nimittäin omaa yhtäkään elämänkokemusta. Se ei ole elänyt päivääkään suomalaisessa arjessa, se ei ole toiminut vuosikymmeniä yrittäjänä tai työosuuskunnan vetäjänä, se ei ole nähnyt sote-leikkausten inhimillistä hintaa, eikä se tunne surua, kaipausta, iloa tai suomalaista huumoria.
Kaikki kirjoitusteni ydinsisällöt syntyvät täysin omasta päästäni ja elämästäni:
- Vertaukset ja metaforat: Kun kirjoitan siitä, miten auton öljynvaihto jätetään tekemättä säästön nimissä ja moottori leikkaa kiinni, kyse on minun havainnostani ennakoivan tuen tärkeydestä. Kun vertaan valtion omaisuuden pilkkomista pakkasella housuun kusemiseen ja sitä seuraavaan pyykkikoneen etsintään, se on minun elämänkokemukseni hiomaa vertauskuvaa.
- Hahmot ja tarinat: Koko Persvako-Pekan hahmo, Sannin ja Lassin keskustelut sekä Kato orava -politiikan nimeäminen ovat minun havainnollistuksiasi suomalaisesta politiikanteatterista ja populistisen kielenkäytön ansoista.
- Arvopohja: Usko pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon, ihmisen luottamukseen, arjen ostovoiman merkitykseen ja kohtuullisuuteen ei löydy minkään tekoälymallin algoritmeista. Se on minun arvomaailmani.
Tekoäly ei siis keksi ajatusta. Se ei tiedä mitä minä haluan sanoa ennen kuin minä sen sille kerron. Ajatus, suunta, moraali ja viesti ovat aina sata-prosenttisesti minun.
3. Miten prosessi toimii käytännössä? Kapellimestari ja orkesteri
Ajattelen tekoälyä ikään kuin erittäin osaavana ja nopeaälyisenä kirjoituskoneena eli digitaalisena sihteerinä.
Käytännön työskentelyni on tiivistä dialogia ja ohjaamista, jota kutsutaan promptaamiseksi, mutta joka todellisuudessa on ajatusten kirkastamista ja sparraamista:
- Visiointi ja suunnan asettaminen: Minulla on kirkas ajatus siitä, mitä teemaa haluan käsitellä – olipa kyseessä työttömyyden rakenteelliset syyt, tasaveron illuusio, somen trollausmekanismit tai surun ja toivon tasapaino.
- Raamittaminen ja ohjaus: Syötän tekoälylle ajatukseni raakaversioina, kysymyksinä, esimerkkeinä tai visioina. Annan sille raamit: mistä kulmasta asiaa tarkastellaan, mitä sokeita pisteitä haastetaan ja mitä arvoja pidetään pystyssä.
- Materiaalin muotoilu: Tekoäly auttaa raskaassa mekaanisessa työssä. Se muodostaa ajatusvirrastani jäsenneltyjä lauseita, etsii loogisen etenemisjärjestyksen ja auttaa pilkkomaan monimutkaiset kokonaisuudet luettaviksi kappaleiksi.
- Oma tiukka kritiikki ja muokkaus: Yksikään teksti ei päädy sivustolleni tai kirjaani sellaisenaan suoraan koneen jäljiltä. Luen jokaisen luonnoksen läpi omalla kriittisellä silmälläni. Korjaan ilmauksia, vaihdan sanoja, lisäävän korostavia adjektiiveja, muokkaan rytmiä ja varmistan, että jokainen lause maistuu ja kuulostaa siltä oikealta Leksalta.
Tämä prosessi muistuttaa kapellimestarin työtä. Kapellimestari ei itse soita jokaista viulua tai puhalla jokaiseen pasuunaan, mutta ilman hänen visiotaan, tempoaan ja tulkintaansa orkesterista kuuluu pelkkää kakofoniaa. Teos on kapellimestarin, vaikka soitinosuudet toteutetaan yhteistyössä.
4. Työkalun arvo ja väärät "oikeellisuusmittarit"
Yhteiskunnassa synnytetään välillä keinotekoisia "oikeellisuusmittareita". Joidenkin mielestä vain sellainen teksti on "aitoa", joka on hakattu hitaasti kynällä ruutupaperille tai naputeltu sana sanalta ilman mitään apuvälineitä.
Tämä on kuitenkin hämmentävä asenne. Ei maalarinkaan taidetta arvioida sen perusteella, tekikö hän itse siveltimensä karvat tai sekoittiko hän väripigmentit maasta löytämästään savesta. Taidetta ja tekstiä arvioidaan sen sisällön, rehellisyyden ja vaikuttavuuden perusteella.
Apuvälineiden käyttö on viisautta ja voimavarojen suojelemista:
- Se säästää henkistä ja fyysistä energiaa mekaanisesta tekstinkäsittelystä silloin, kun voimia tarvitaan itse elämiseen, toipumiseen, läheisten tukemiseen ja surutyöhön.
- Se mahdollistaa laajempien kokonaisuuksien – kuten laajan kirjakäsikirjoituksen ja useiden blogiartikkeleiden – hallinnan ilman, että ajatus katkeaa mekaaniseen uupumukseen.
Lukijalla ei ole perusteita sanoa "sinä et tuota kirjoittanut", koska ilman minun kokemustani, havaintojani ja hyväksyntääni sitä tekstiä ei olisi olemassa ollenkaan.
5. Yhteenveto: Tekniikka muuttuu, viesti säilyy
Tekoälyt tulevat kehittymään, uusia malleja ilmestyy ja tietotekniikka ottaa jatkossakin suuria harppauksia. Mutta tekniikka on aina vain väline – se on renki, ei isäntä.
Kun luet tekstejäni Leksanetistä tai tekeillä olevasta kirjastani Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?, voit olla täysin varma yhdestä asiasta: Jokainen ajatus, jokainen arvo ja jokainen taistelu oikeudenmukaisuuden puolesta on täysin aitoa. Kirjoittaja on edelleen se sama Leksa kuin ennenkin – nyt vain hieman tehokkaamman kirjoituskoneen äärellä.
Kirja esimerkki jossa AI tekstin osuus on kirjoituskonemaisesti n 40% loput on omasta "kynästä". Sanoisin että aivan tavattoman hyvä apuväline.
Luetun totuus
Tieto ei ole koskaan täysin ehdotonta. Se muuttaa muotoaan, sitä muokataan ja sitä tulkitaan kunkin ajan ja esittäjän ihanteiden läpi. Minulla on tästä omakohtainen ja varsin elävä muisto vuosikymmenten takaa, kun internet oli vielä suuressa osassa suomalaista yhteiskuntaa täysin uusi, outo ja ihmeellinen asia.
1990-luvulla, kun verkkosivut olivat vasta tekemässä tuloaan tavallisten ihmisten ja yritysten arkeen, pidin tietotekniikan eli silloisen ATK:n opetuskursseja. Tuohon aikaan digitaaliseen maailmaan liittyi vahva ja lähes sokea luottamus: ihmisillä oli lähestulkoon aina olettamus, että kaikki mitä tietokoneen ruudulle oli kirjoitettu ja verkkoon tallennettu, oli ilman muuta totta. Paperille painettuun tekstiin oli totuttu luottamaan, ja näytölle ilmestyvä teksti peri tämän saman kyseenalaistamattoman sädekehän.
Havainnollistaakseni verkkomaailman luonnetta ja lähdekritiikin välttämättömyyttä tein eräällä oppitunnilla käytännön esimerkin. Minulla oli omat verkkosivut, ja luonnostelin tunnilla uuden sivun, jossa kerroin kotonamme asustavasta norjalaisesta metsäkissasta. Kirjoitin sivulle täysin vakavalla naamalla väitteen, että norjalainen metsäkissa on rotuna sellainen, että sitä täytyy ehdottomasti ja poikkeuksetta aina silittää vastakarvaan.
Sitten näytin valmiin sivun kurssilaisille, osoitin selaimen osoiteriviä ja selitin, mitä lähdetieto ja URL-osoite todellisuudessa merkitsevät. Näytin kädestä pitäen, että kuka tahansa osoitteen omistaja voi kirjoittaa verkkosivulleen mitä tahansa omasta päästään keksimäänsä tarinaa ilman, että mikään automaattinen fysiikan laki tai ennakkotarkastus muuttaisi sitä todeksi.
Tämä metsäkissan vastakarvaan silittäminen on säilynyt mielessäni kirkkaana vertauskuvana siitä, miten helposti ihminen menee lankaan, kun hieno muoto peittää ontelon sisällön.
Mielipide ei muutu faktaksi lukemalla eikä toistamalla
Kun ihminen esittää mielipiteen, se on mielipide, ei fakta tai kova tieto. Vaikka tuo sama mielipide luettaisiin tuhat kertaa, ja vaikka sen lukisi kymmenen tuhatta eri ihmistä, se ei muutu luettaessa yhtään sen enempää faktaksi kuin mitä se oli kirjoitettaessa.
Tämä yksinkertainen lainalaisuus tahtoo nykyisessä tietotulvassa unohtua. Joku voi kirjoittaa mielipiteensä pohjalta kokonaisen kirjan, perustaa laajasti luetun blogin tai rakentaa vieläkin suuremman tekstimassan ja verkkosivuston. Mutta vaikka väitettä toistettaisiin sadoilla sivuilla ja tuhansissa artikkeleissa, ei se "kissan vastakarvaan silittäminen" muutu yhtään sen enempää todeksi. Mittakaava tai äänenvoimakkuus ei tee valheesta tai luulosta faktaa.
Kollektiivinenkin tieto voi olla aikaansa sidottua. Se voi olla tietyn aikakauden hengen mukaista tai ideologisten virtausten värittämää. Historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka kokonaiset yhteiskunnat ja tiedeyhteisötkin ovat olleet vakaasti jotakin mieltä, kunnes tarkempi tutkimus, empiirinen havainnointi ja aika ovat osoittaneet käsityksen täysin virheelliseksi. Kollektiivinen yksimielisyys ei siis sekään ole aukoton tae todellisuudesta.
Siksi meiltä jokaiselta vaaditaan kykyä katsella asioita niin, että osaamme erottaa ja poimia todellisuuden kaiken kohinan keskeltä. On uskallettava ottaa ns. värilasit pois silmiltä. Asioita pitää tutkia monelta eri kantilta ja useista toisistaan riippumattomista lähteistä käsin.
Tilastot, lööpit ja osatotuuden silmänkääntötemput
Vaikka itse pohjana käytetty lähdetieto tai tilastofakta olisi teknisesti täysin varma ja oikea, sen tulkinta voi silti olla vahvasti värittynyttä tai johdattelevaa. Tätä näkee päivittäin iltapäivälehtien otsikoissa ja poliittisessa teatterissa.
Lööppeihin ja sosiaalisen median klikkiotsikoihin poimitaan usein "lööppejä", jotka eivät sinällään ole puhtaita valheita, mutta ne ovat leikattuja osatotuuksia ilman laajempaa asiayhteyttä. Tällöin käy niin, että todellisesta tilastosta irrotetaan yksi luku – vaikkapa keskiarvo tai tietty kapea vertailuväli – ja siitä leivotaan yleinen totuus, joka antaa kuulijalle täysin päinvastaisen mielikuvan kuin mitä kokonaisuus osoittaisi.
Osatotuus ilman kontekstia on usein tehokkaampi ja vaarallisempi sumutus kuin suora valhe, koska sen taustalla on oikea luku, johon vetoamalla arvostelu pyritään vaimentamaan. Tällöin peitellään se, mitä jätettiin sanomatta: kuka kysyi, mitä rajattiin ulkopuolelle ja keneltä vastauskato pimensi todellisuuden.
Tekoäly ja digitaalinen vastakarvaan silittäminen
Tänä päivänä kohtaamme saman ilmiön uudenlaisessa muodossa tekoälyn ja automaattisen tiedonmuodostuksen myötä. Tekoäly on erinomainen apuväline ja "ajatteleva kirjoituskone", joka pystyy hakemaan ja jäsentelemään valtavia määrä tietoa hetkessä. Mutta tekoälynkään hakemaa tietoa ja sen tekemiä päätelmiä ei saa nielasta pureksimatta.
Tekoäly ammentaa aineistonsa siitä digitaalisesta merestä, jonka ihminen on sinne tallentanut – mukaan lukien kaikki ne miljoonat blogit, keskustelualustat ja tekstipainokset, joissa kissa on silitetty vastakarvaan. Jos tekoälyn syötteenä on värittynyttä tietoa, vajavaisia tilastoja tai yksipuolisia mielipiteitä, sen tuottama synteesi voi näyttää kielellisesti täydelliseltä ja vakuuttavalta, mutta olla silti reaalitodellisuudesta kaukana.
Siksi tekoälyn tuottamia tekstejä, yhteenvetoja ja johtopäätöksiä täytyy osata tarkastella samalla kriittisellä otteella kuin mitä opetettiin jo 90-luvun ATK-kursseilla. Kone ei kantele vastuuta totuudesta; vastuu säilyy aina lukijalla ja kirjoittajalla itsellään.
Vapaus uskoa ja vastuu poimia todellisuus
Metsäkissan silittäminen vastakarvaan on vertauskuvana tänä päivänä kenties suurempi ja ajankohtaisempi uhka faktapohjaiselle tiedolle kuin koskaan aikaisemmin. Digitaalisessa huomiotaloudessa uskomukset, myytit ja mielikuvitukselliset tarinat leviävät silmänräpäyksessä, ja niistä muotoillaan poliittisen vaikuttamisen ja klikkimedian oppimateriaalia.
Silti meillä kaikilla on vapaus uskoa täsmälleen siihen, mihin haluamme. Meillä on jopa jonkinlainen oikeus esittää niiden pohjalta omia mielipiteitämme ja osallistua keskusteluun. Mutta meidän on hyvä tiedostaa, että omat uskomuksemme tai äänekkäät mielipiteemme eivät muuta maailman reaaliteetteja. Todellisuus voi olla – ja usein onkin – aivan muuta kuin mitä meille syötetään tai mihin mieluiten uskoisimme.
Aito poliittinen ja kielellinen lukutaito alkaa siitä, että uskalletaan kysyä kriittiset kysymykset: Mistä tämä tieto tulee? Onko tämä fakta vai vain kauniisti paketoitu mielipide? Ja mitä meille jätettiin kertomatta? Vain näin voimme pitää huolen siitä, että emme elä satumaailmassa, jossa kissaa silitetään vastakarvaan pelkästään siksi, että niin lukee jossakin verkkosivulla.
Ajatteleva kirjoituskone ja lopullinen ihmisen toimituksellinen vastuu
Julkisessa keskustelussa tekoälyn käyttöön liitetään nykyisin paljon väärinkäsityksiä, epäluuloa ja tosi paljon aiheellistakin arvostelua. Tekoälyllä tuotettuja tekstejä leimataan usein "sepitteiksi", tuulesta temmatuiksi mekaanisiksi ilmasuojiksi tai sieluttomaksi massatuotannoksi. Tämä kritiikki on täysin aiheellista silloin, kun konevaljasteista järjestelmää käytetään ilman taustatietoa, ilman aitoa lähdeaineistoa ja ilman ihmisen omaa kriittistä ajattelua. Joskus tuotetaan jopa tietoisesti täysin väärää informaatiota, disinformaatiota.
Oma toimintatapani ja yhteiskunnallinen kirjoittamiseni perustuvat kuitenkin täysin toisenlaiselle filosofialle. Tekoäly ei määrittele lainkaan, eikä mitenkään näkemyksiäni, vaan se on minulle nykyaikainen apuväline — osaava, nopea ja rakenteita hahmottava ajatteleva kirjoituskone. Tässä prosessissa kirjoittamisen sielu, arvomaailma, elämänkokemus ja lopullinen toimituksellinen vastuu säilyvät sata-prosenttisesti minulla itselläni.
1.Tekoälymystiikasta toimitukselliseen arkeen
Historian saatossa jokainen suuri teknologinen murros on kohdannut epäilyä. Siirtymä kynästä ja paperista mekaaniseen kirjoituskoneeseen toi mukanaan pelon siitä, että koneellinen naputtelu etäännyttää kirjoittajan ajatuksesta. Myöhemmin tietokoneen ja tekstinkäsittelyohjelmien saapuminen herätti kysymyksiä siitä, katoaako tekijän oma käsiala digitaalisen prosessorin hurinaan. Muistan hyvin kun siirryin kynän käytöstä tekstinkäsittelyyn tietokoneella. Alkuun minua häiritsi tietokoneen hurina ja se etten löytänyt näppäimistältä näppäimiä niin nopeasti kuin ajatus tuotti sisältöä.
Tekoälymurros on tästä kehityksestä luonnollinen jatkumo. Tekoäly ei itsessään yhtään tiedä, miltä haalaritason arki tuntuu 1990-luvun laman kourissa, miltä yrittäjän konkurssi tai oma kokemani konkurssi tuntuu käytännössä, tai miten yhteiskunnan heikoimpien turvaverkkojen mureneminen koskettaa tavallista ihmistä keittiönpöydän ääressä. Tekoälyllä ei ole minkäänlaista omaa moraalista kompassia, henkilökohtaista surua eikä elämänkatsomusta.
Siksi tekoäly ei luo teksteihini mitään sellaista, mitä en olisi jo mielessäni visioinut, kokenut tai taustatyössäni selvittänyt. Kyse on työkalusta, jonka arvo määräytyy täysin oman ammattitaitoni, kokemukseni, taustatyöni ja journalistisen otteeni perusteella.
2. Tekoäly ajattelevana kirjoituskoneena ja kapellimestarin rooli
Nykyaikaisessa kirjoitusprosessissani roolini on siirtynyt mekaanisesta kirjaimiston naputtelusta kokonaisuuden hallintaan ja kapellimestarina toimimiseen. Kun ajatus ja visio ovat kirkkaina mielessä, tekoäly (kuten Gemini Notebook, ChatGPT, DeepSeek, Copilot tai Mistral) toimii digitaalisena sihteerinä, joka auttaa jäsentelemään laajoja kokonaisuuksia ja säästää voimavaroja mekaanisesta rutiinityöstä.
Kapellimestarin rooli vaatii syvää kielellistä ja sisällöllistä lukutaitoa. Mikään tekoäly ei kykene tuottamaan osuvaa analyysia, ellenty osaa kysyä oikeita kysymyksiä ja määritellä kontekstia täsmällisesti.
Kirjoittajan ja tekoälyn työnjako toiminnassani
| Prosessin osa-alue | Tekoälyn rooli (Työkalu) | Minun roolini (Kapellimestari) |
|---|---|---|
| Ideointi ja visio | Jäsentää ehdotettuja teemarakenteita | Luojana arjen kokemukseni, arvomaailmani ja näkemykseni |
| Lähdeaineisto | Järjestää ja ryhmittelee toimitettua dataa | Valitsen, tutkin ja suodatan riippumattomat lähteet |
| Tekstiluonnos | Muotoilee raakatekstiä annettujen raamien mukaan | Syötän tarinat, vertaukset ja analyyttisen suunnan |
| Viimeistely | Ehdottaa muotoiluja ja kielellisiä rakenteita | Kannan toimituksellisen vastuun ja teen korjaukset |
Kuten taulukosta havaitaan, tekoäly vastaa mekaanisesta muotoilusta ja jäsennysvaihtoehdoista, mutta kaikki sisällöllinen painoarvo ja arvovalinnat nojaavat omaan elämäntyöhöni ja tietopohjaani.
3. Mittava lähdeaineisto ja empiirinen pohjatyö
Yksi keskeinen tekijä, joka erottaa luotettavan yhteiskunnallisen kirjoittamiseni tuulesta temmatusta "sepittämisestä", on tutkimustiedon ja keräämäni empiirisen aineiston valtava määrä. Kirjoitukseni eivät rakennu mututuntumalle tai irrallisille mielikuville, vaan niiden pohjana toimii poikkeuksellisen kattava lähdepankki. Olen kerännyt tietopankkiin artikkeleita enemmän kuin kaksi vuotta lähes joka päivä.
Yhtä lyhyttäkin artikkelia tai kirjan lukua varten kokoan kymmeniä – usein jopa 40–50 erillistä lähdettä, julkaisua ja tilastoa. Aineistoni koostuu muun muassa:
- Riippumattomista rekisteri- ja tutkimustiedoista: Hyödynnän Laboren, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT), Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) sekä KEHA-keskuksen virallisia tilastoja ja vertaisarvioituja artikkeleita.
- Lainsäädännöstä ja budjettiraporteista: Analysoin hallituksen esityksiä, lakimuutoksia ja julkisen talouden tunnuslukuja sellaisinaan ilman politisoitua kuorrutusta.
- Reaalisista sosiaalisen median keskusteluista: Kerään tavallisten kansalaisten, yrittäjien, työttömien ja päättäjien aitoja puheenvuoroja kommenttikentistä, jolloin tekstieni analyysi tarttuu suoraan yhteiskunnan aitoihin kipupisteisiin.
Tätä todella valtaisaa aineistomassaa ei syötetä järjestelmiin sokeasti, vaan se muodostaa faktapohjaisen kehyksen kaikelle työlleni.
4. Lähteiden tutkiskelu ja pohdiskelu ennen järjestelmään lisäämistä
Ennen kuin yksikään uutisleike, tutkimusraportti tai keskustelukommentti hyväksytään osaksi lähdeaineistoani tai tekstejäni, se käy läpi perusteellisen esikarsinnan ja pohdiskelun.
"Aito tutkimuskritiikki ja lähdelukutaito alkavat siitä, että tarkastellaan millä menetelmillä ja millä aineistolla tulokset on saatu – ei siitä, millaisen poliittisen leiman vastapuoli pyrkii tekijään liittämään."
Tiedon siivilöinti ja ristiintaulukointi
Lähteiden tutkiskeluvaiheessa hyödynnän useita kriittisiä vaiheita:
- Monen tekoälymallin ristiinkysely: Faktojen ja näkökulmien pitävyyttä testaan kysymällä asioita usein jopa monia kertoja ristiin eri järjestelmiltä. Tämä auttaa havaitsemaan mahdolliset ajatusvirheet ja varmistamaan, ettei mikään yksittäinen malli syötä vääristynyttä tulkintaa.
- Käsitteiden ja arjen kielen testaus: Ennen lopullista tekstiä teemoja ja niiden toimivuutta arvioin keittiönpöytäympäristössä. Kirjahahmojeni — kuten hitsarin ja putkitöiden töistä eläköityneen Persvako-Pekan, hänen poliittisesti valppaan Sanni-tyttärensä, yhteiskunnallisesti pohdiskelevan Lassin sekä arjen faktoja peräänkuuluttavan Tero Terävän — vuoropuhelu toimii käytännön testinä sille, miten abstrakti talouspuhe törmää tavallisen suomalaisen arkeen. Usein korjaan tätä hyödyntäen asiakohtaisia virheitä tai suuntausta lopulliseen artikkeliin.
Tämä huolellinen esityö varmistaa, että tekoälylle annettava syöte eli prompti ja lopullinen ohjaus pohjaavat valmiiksi suodatettuun ja luotettavaan tietoon.
5. Oma muokkaus, toimituksellinen kritiikki ja viimeinen sana
Tekoälyn tuottama teksti ei ole minulle ollut kertaakaan tai koskaan valmis julkaisu sellaisenaan. Jokainen tekoälyn avustuksella syntynyt luonnos käy läpi tiukan toimituksellisen prosessin, jossa toimin itse toimitussihteerinä ja päätoimittajana.
Luonnosvaiheen jälkeen tekstiin teen aina poikkeuksetta:
- Rakenteelliset korjaukset: Poistan epäolennaisuudet, oikaisen lauserakenteita ja selkeytän ajatuksenjuoksua. Saatan poistaa, tai lisätä asioita.
- Painotukset ja ilmaisut: Lisään tekstiin luonteenomaisia vertauksiani, vahvistavia adjektiiveja ja omakohtaisia havaitsemiani asioita, jotka antavat tekstille sen tunnistettavan inhimillisen leimani. taustalla olen aina minä.
- Fact-checking ja toimituksellinen vastuu: Tarkistan jokaisen väitteen ja luvun vielä kerran alkuperäisistä lähteistä.
Tekoäly voi nopeuttaa kirjoitusprosessia ja helpottaa mekaanista työtä, mutta se ei kanna vastuuta sanoistaan. Vastuu tekstin eettisyydestä, totuudenmukaisuudesta ja poliittisesta lukutaidosta säilyy poikkeuksetta minulla.
6. Rehellinen tieto vastaan sepitteet
Väite siitä, että tekoälypohjainen kirjoittaminen yleisesti katsoen olisi pelkkää "sepittämistä", murenee silloin, kun työskentelytapa paljastetaan avoimesti. Sepittämisessä luodaan faktoja tyhjästä; vastuullisessa tekoälykäytössäni taas analysoidaan empiiristä tutkimusdataa ja reaalimaailman ilmiöitä modernin työkalun avustuksella. Tämä seikka on se lähtökohta miten toimin.
Kun valjastan teknologian ajattelevaksi kirjoituskoneeksi, valtava mittava lähdeaineistoni, tarkka esikarsintani ja toimituksellinen kritiikkini takaavat sen, että tekstit pysyvät tiukasti kiinni todellisuudessa. Lopputulos ei ole koneen tekele, vaan rehellisen yhteiskunnallisen pohdintani ja vankkumattoman lähdekritiikkini tuotos — jossa viimeinen sana on aina minulla.
Leksa