Sisältö

Viimeisimmät

Sipilästäkin selvittiin.leijona1

21.10.2026, 179 päivää vaaleihin.

* 

 Kirjoitelmani 

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//

Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus

Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )

 *

 

Säästöharhasta toivon ja ihmisyyden jälleenrakennukseen

Syntyykö parempi yhteiskunta kurjistamalla, leikkaamalla ja ihmisten hätää lisäämällä, vai rakentuuko se luottamuksesta, ostovoimasta ja yhteisestä vastuusta? Tämä kysymys on ollut suomalaisen yhteiskuntapolitiikan polttopisteessä jo yli vuosikymmenen.

Aina kun oikeistolainen talousoppi esittää leikkaukset ainoana "välttämättömyytenä", kyse ei ole matemaattisesta pakosta, vaan ideologisesta arvovalinnasta. Juha Sipilän hallituskausi (2015–2019) toimi oppikirjamaisena laboratoriona siitä, mitä tapahtuu, kun valtiota johdetaan kuin kylmää yrityssaneerausta. Tuolloin säästetyksi väitetty euro osoittautui myöhemmin kalliiksi sosiaaliseksi, inhimilliseksi ja rakenteelliseksi velaksi.

Silti tarinan tärkein viesti on tämä: toivoa on aina, vaikka rauniot näyttäisivät kuinka synkiltä. Syvänkin kurjistamisjakson jälkeen Suomi voidaan saattaa takaisin jaloilleen, kun talouden moottoriksi asetetaan ihminen, osaaminen ja aito yhteisöllisyys.

Sipilän kauden leikkauslista: Kuka maksoi "talkoot"?

Sipilän hallitus astui valtaan julistaen mahtipontisia talkoita ja kilpailukykyloikkaa. Puheissa vaadittiin kaikkia osallistumaan, mutta käytännössä leikkauslistat kohdistuivat rajuimmin tavallisiin palkansaajiin, pienituloisiin, opiskelijoihin ja heikoimmassa asemassa oleviin.

Keskeisimmät leikkaukset ja pakkotoimet muodostivat tylyn kokonaisuuden:

  • Kilpailukykysopimus (Kiky): Työntekijöille sälytettiin ilmaisia työtunteja ja sosiaalivakuutusmaksuja siirrettiin työnantajilta palkansaajien maksettavaksi miljardiluokassa. Se oli suora ostovoiman leikkaus.
  • Kela-etuuksien leikkaukset ja indeksijäädytykset: Lapsilisät, työmarkkinatuki, sairaus- ja vanhempainpäivärahat sekä muut perusturvaetuudet leikattiin tai niiden ostovoima murennettiin jäädyttämällä indeksit.
  • Koulutusleikkaukset: Huolimatta vaaleja edeltäneistä näkyvistä "Koulutus on erityissuojeluksessa" -lupauksista, peruskoulutuksesta, ammatillisesta koulutuksesta, lukiokoulutuksesta ja korkeakouluilta leikattiin satoja miljoonia euroja.
  • Aktiivimalli työttömille: Luotiin nöyryyttävä ja hallinnollisesti raskas pakkotahtijärjestelmä, jossa työttömän etuutta leikattiin automaattisesti, jos hän ei pystynyt täyttämään viranomaisten asettamia ehtoja alueilla, joilla töitä ei yksinkertaisesti ollut tarjolla.
  • Sote- ja järjestöleikkaukset: Ennaltaehkäisevää sosiaali- ja terveysalan työtä sekä järjestöjen toimintaedellytyksiä karsittiin, mikä ajoi ihmisiä kalliimpien raskaiten palveluiden piiriin.
  • Yrittäjävähennys hyvätuloisille: Samaan aikaan kun pienituloisilta leikattiin, luotiin 5 prosentin yrittäjävähennys. Se ei hyödyttänyt pieniä yksinyrittäjiä tai kivijalkakauppiaita, vaan valui pääosin hyvätuloisille ja suuryrityksille, vieden valtion kassasta noin 1,2 miljardin euron verotulot vuodessa.

Nämä päätökset eivät suinkaan sammuttaneet velkakierrettä, vaan ne käänsivät kotimarkkinat laskuun. Kun tavallisen ihmisen lompakosta otettiin euroja pois, ne olivat suoraan pois paikalliselta leipurilta, parturilta, suutarilta ja autokorjaamolta.

Vake Oy:n tarina – Budjettivallan kiertämistä ja perintöhopeiden syömistä

Yksi Sipilän kauden räikeimmistä oppitunneista oli niin sanottu "taseet töihin" -politiikka. Sen keskiössä oli vuonna 2016 perustettu Valtion kehitysyhtiö Vake Oy.

Vake Oy luotiin kiertämään eduskunnan suoraa budjettivaltaa. Sen ensisijaisena ajatuksena oli koota valtion tuottavaa omaisuutta ja osakkeita osakeyhtiöön, jonka varoja voitaisiin myydä ja käyttää ohi normaalin talousarviokäsittelyn.

Lopulliset kustannukset ja lyhytnäköisyys:

  1. Tuottavan omaisuuden lihoiksi laittaminen: Vakeen siirrettiin 100 miljoonan euron aloituseuron lisäksi valtion arvokkaita osakeomistuksia, kuten Altia, Kemijoki, Nordic Morning, Raskone sekä osakkeita Nesteestä, Postista ja Vaposta. Sipilän hallitus myi tuottavaa valtionyhtiöomaisuutta enemmän kuin Katainen ja Stubb yhteensä.
  2. Raskone-kaupan aliale: Esimerkkinä lyhytnäköisyydestä valtion kokonaan omistama Raskone myytiin maaliskuussa 2018 hätiköidysti arviolta puoleen hintaan sen todellisesta arvosta.
  3. Neste-lahjoituksen mittava hintalappu: Vake Oy:stä siirrettiin 8,3 prosenttia Nesteen osakekannasta eli 922 168 osaketta Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiölle (Itla). Siirtohetkellä osakepotin arvo oli noin 50 miljoonaa euroa, mutta myöhemmin kyseisen osakemäärän arvo nousi lähes kahteen miljardiin euroon. Tuo valtava osinkotulojen virta menetettiin lopullisesti valtion suorasta kassasta.
  4. Ei yhtäkään aitoa investointia: Vake Oy ei onnistunut koko toimikautensa aikana tekemään käytännössä ainuttakaan uutta kasvua luovaa aitoa investointia. Se toimi pääasiassa kalliina hallintohimmelinä ja omaisuudenmyyntikoneena.

Tämä näennäinen "velanhoito" myymällä tuottavaa omaisuutta ja leikkaamalla ihmisten ostovoimasta siirsi massiivisen sosiaalisen ja taloudellisen korjausvelan tulevien hallitusten kannettavaksi.

Rinteen ja Marinin kausi: Luottamuksen, ihmisyyden ja toivon palauttaminen

Kun Antti Rinteen ja myöhemmin Sanna Marinin johtama hallitus aloitti vuonna 2019, sen ensimmäinen ja tärkein tehtävä oli korjata edellisen kauden repimä yhteiskuntasopimus. Marinin hallituksen kaudella ymmärrettiin jotain olennaista: yhteiskunnan moottoria ei pidetä käynnissä kuristamalla, vaan investoimalla ihmisiin, koulutukseen ja ostovoimaan (Trickle Up).

Suunnanmuutos poikkeusolojen keskellä:

Marinin hallitus joutui toimimaan poikkeuksellisessa historiallisessa myrskyssä: kohdalle osuivat globaali koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa sekä siitä seurannut energiakriisi ja korkojen nousu. Tästä huolimatta hallitus pystyi luomaan kansalaisille ja yrityksille turvallisuuden ja tulevaisuudenuskon tunteen:

  • Ihmisarvoisen työn ja palveluiden palauttaminen: Nöyryyttävä Aktiivimalli purettiin välittömästi. Työttömyysturvan ja asumistuen leikkaukset pysäytettiin ja heikoimmassa asemassa olevien etuuksia vahvistettiin.
  • Tulevaisuusinvestoinnit: Oppivelvollisuus laajennettiin maksuttomaksi toiselle asteelle, mikä takasi jokaiselle nuorelle tasa-arvoisen ponnahduslaudan tulevaisuuteen. Perhevapaauudistus toteutettiin ja TKI-rahoitukseen luotiin pitkäjänteinen parlamentaarinen kasvupohja.
  • Kriisistä selviytyminen ilman tuhoa: Korona-aikana yrityksiä ja kotitalouksia tuettiin suorilla avustuksilla ja elvytyksellä. Tämän ansiosta vältettiin 90-luvun laman kaltainen tuhoisa konkurssiaalto ja massatyöttömyys.
  • Ennätystyöllisyys: Vaikka oikeisto ennusti tuhoa, Marinin kaudella saavutettiin historiallisen korkea työllisyysaste (yli 74 prosenttia) ja yli 115 000 suomalaista löysi tiensä töihin.
  • Luottoluokitus ja kestävä pohja: Vuoden 2022 lopussa Suomen valtionvelka suhteessa BKT:hen oli 51,6 prosenttia – erinomainen lukema Euroopan unionin vertailussa – ja maan luottoluokitus säilyi ylimmällä AAA-tasolla.

Marinin hallitus osoitti, että kun valtiovalta luottaa kansalaisiinsa ja pitää huolta heikoimmista, koko yhteiskunta kantaa paremmin myös kriisien läpi.

Tarinan juju: Toivoa on aina, vaikka rauniot näyttäisivät synkiltä

Poliittisessa keskustelussa ja sosiaalisessa mediassa törmää usein väitteeseen, ettei ole vaihtoehtoja ("TINA – There Is No Alternative"). Meitä yritetään uskotella siihen, että palveluiden alasajo, terveyskeskusten sulkeminen, leikkaussakset ja eriarvoisuuden kasvu olisivat jonkinlainen parantamaton luonnonlaki.

Sipilän kaudesta alkaneet ja myöhemminkin toistuneet leikkauskokeilut todistavat kuitenkin päinvastaista. Leikkaamalla ei ole koskaan synnytetty aitoa kestävää kasvua, vaan se on ainoastaan näännyttänyt kotimarkkinat ja murentanut yhteiskuntarauhaa.

Tarinan suuri opetus ja juju piilee siinä, että toivoa ei voi leikata pois.

  1. Hyvinvointivaltio on arvovalinta, ei sattuma: Se rakennettiin sotien jälkeen köyhässä Suomessa yhteisellä tahdolla ja keskinäisellä luottamuksella. Sama tahto voi rakentaa sen uudelleen tänään ja huomenna.
  2. Ihmisen ostovoima on talouden elinehto: Yksikään pienyritys ei elä puheista, vaan maksavista asiakkaista. Kun tavallisen kansalaisen arki on turvattu, raha kiertää paikallisesti ja pitää Suomen pyörät pyörimässä.
  3. Muutos tapahtuu uurnilla ja teoilla: Mikään leikkausohjelma tai kurjistamispolitiikka ei ole ikuista. Päätösyvalta siitä, millaisessa maassa elämme, palaa aina säännöllisesti jokaisen suomalaisen käsiin.

Vaikka jäljet näyttäisivät välillä myrskyn jäljiltä ja rauniot synkiltä, Suomella on kaikki edellytykset nousta. Se vaatii vain sen, että hylkäämme pelolla hallitsemisen ja palaamme tekemään politiikkaa, jossa jokainen ihminen on arvokas ja jossa kenenkään kättä ei päästetä irti.

Toivo elää meissä – ja huominen rakennetaan yhdessä.

Peli ratkeaa vasta uurnilla

Mäkelä murjaisee tarinallisen totuuden.

Jani Mäkelä-Kansanedustaja:
Opettavainen tarina. kaksi nuorta keskusteli keskenään politiikasta. Ensimmäinen sanoi "älä äänestä oikeistoa, se vie taaksepäin 40 vuotta!"

Toinen siihen että "Hetkinen. Siis aikaan, kun oli edullista asua, koulussa oppi asioita, pääsi töihin, pääsi lääkäriin, kadut olivat turavllisia, perhearvot olivat vahvoja ja sai sanoa mitä halusi?"

Niin, sellainen se maailma oli silloin kun minä olin lähes 10 vuotta!

Kun katsoo taaksepäin neljäkymmentä vuotta, vuoteen 1986, havahtuu siihen, miten syvästi suomalainen yhteiskunta ja poliittinen ilmapiiri ovat muuttuneet. Silloin elettiin aikaa, jolloin pohjoismaista hyvinvointivaltiota rakennettiin luottamuksen ja yhteisöllisyyden varaan. Opiskelijaa, työtöntä ja pientä perhettä tuettiin ja heihin uskottiin. Yhteiskunta tarjosi maksuttoman koulutuksen, toimivan terveydenhuollon, neuvolat ja aitoja ponnahduslautoja elämässä eteenpäin. Silloin ymmärrettiin ilman kyttäämistä tai rangaistusmekanismeja, että ihminen on Suomen tärkein pääoma.

Miten tästä yhteisestä rakentamisen hengestä sitten päädyttiin nykyiseen kahtiajakoon ja kylmään leikkauspolitiikkaan?

"Talkoista" poltetun maan taktiikkaan

Käänne ei tapahtunut hetkessä, vaan se hiipi yhteiskuntaan pikkuhiljaa. Juuri Sipilän hallituksen alkaessa moni tunsi kylmiä väreitä selkäpiissään. Yhteisöllisyyden kieli valjastettiin taitavasti epätasa-arvoisiin leikkauksiin: puhuttiin "koko kansan talkoista", joihin kaikkien oli osallistuttava. Todellisuudessa Kiky-sopimus, etuuksien leikkaukset ja indeksijäädytykset lankesivat tavallisen duunarin ja pienituloisen maksettavaksi, samalla kun Vake Oy -järjestelyillä ja tuottavan valtionomaisuuden myynneillä luotiin illuusiota onnistumisesta. Duunarin käteen jäi mielikuva poltetun maan taktiikasta.

Sama kuvio toistui Orpon ja Purran hallituksen aloittaessa. "Vahva ja välittävä Suomi" -hallitusohjelman kauniit sanat murenivat nopeasti karuun arkeen: ammattiliittojen nujertamiseen, suojaosien poistamiseen, sosiaaliturvan leikkauksiin ja pienten kivijalkayrittäjien ostovoiman sammuttamiseen.

Nykyistä politiikkaa perustellaan jatkuvasti niin kutsutulla TINA-retoriikalla (There Is No Alternative – vaihtoehtoja ei ole). Meille uskotellaan, että leikkaukset ja ihmisten ahdinko ovat kylmä luonnonlaki tai välttämätön pakko. Tämä on kuitenkin vaarallinen ideologinen silmänkääntötemppu. Leikattu euro on pois paikallisesta taloudesta, eikä arjen turvaverkkojen rikkomisella ole koskaan luotu aitoa, kestävää kasvua.

Marinin kausi näytti, että toinen tie on mahdollinen

Ankeutuksen ja leikkauspelottelun keskellä on muistettava, että toisenlainen suunta on aina mahdollinen. Antti Rinteen ja Sanna Marinin hallituskausi osoitti tämän todeksi. Huolimatta historiallisista globaaleista kriiseistä – koronapandemiasta, Venäjän hyökkäyssodasta ja energiakriisistä – yhteiskuntaa ei lähdetty rakentamaan ihmisiä kurjistamalla.

Marinin kaudella panostettiin ihmisiin ja tulevaisuuteen: toteutettiin maksuton toinen aste, uudistettiin perhevapaat ja turvattiin tavallisten kansalaisten ostovoima ja yritysten toimintaedellytykset kriisien läpi. Seuraus oli selvä: ihmiset vilkustuivat ja alkoivat tuntea olonsa vapaammiksi, kun pelon ja sanktioiden tilalle tuotiin luottamusta. Työllisyys nousi ennätyskorkealle, koska talouden moottoria ei sammutettu. Se todisti, että kysyntävetoinen, ihmistä arvostava talouspolitiikka toimii käytännössä.

Toivon silmut ja mureneva kahtiajako

Tänä päivänä Suomi on jakautunut kahtia kovemmin kuin kertaakaan sotien jälkeisenä aikana. Keskustelukentät täyttyvät vihasta, leimaamisesta ja vastakkainasettelusta. Mutta tämän kahtiajaon ja poliittisen teatterin alla sykkii edelleen se sama voima, jolla hyvinvointivaltio aikoinaan rakennettiin. Meissä jokaisessa asuu syvä halu elää turvallisessa, oikeudenmukaisessa ja tasa-arvoisessa maassa.

Tässä kohdassa kiteytyy Anna Kontulan vertaus toivon silmuista. Vaikka yhteiskunnan maaperä näyttäisi leikkausten ja näköalattomuuden jäljiltä kylmältä ja kulotetulta, elämä ja toivo eivät katoa. Silmut odottavat maassa valoa, ravinnetta ja oikeaa aikaa puhjeta kukkaan. Ne silmut ovat meidän yhteisessä tahdossamme, ihmisten välisessä luottamuksessa ja siinä oivalluksessa, että olemme pohjimmiltamme samaa parempaa tulevaisuutta tavoittelevia kansalaisia.

Meidän tulee herätä huomaamaan, että emme ole toistemme vihollisia. Meidän on koottava voimamme, murrettava ideologiset TINA-pakkotoimet ja osoitettava, että talous on ihmistä varten – ei ihminen taloutta varten.

Peli ratkeaa vasta uurnilla

Jääkiekon seuraajana tiedän tismalleen, milloin ottelu ratkeaa. Peli ei ratkea ensimmäisessä erässä, se ei ratkea kesken myrskyn, eikä se ratkea silloinkaan, kun vastustaja johtaa. Peli ratkea vasta sitten, kun loppusummeri soi tai ratkaisumaali syntyy.

Sama pätee yhteiskuntaan ja politiikkaan. Pessimismi, luovuttaminen ja kotiin jääminen ovat nykyisen leikkauspolitiikan parhaita liittolaisia. Jos uskomme, että kaikki on jo päätetty puolestamme, luovutamme oman tulevaisuutemme muille.

Muutos ei kuitenkaan tapahdu vasta vaalipäivänä, vaan sen ratkaiseva avustaja on yhteiskunnallinen osallistuminen jo ennen vaaleja. Se tapahtuu torikohtaamisissa, kahvilakeskusteluissa, työpaikkojen taukotiloissa, sosiaalisessa mediassa ja naapurustossa. Se on asiapuheen levittämistä, myyttien murtamista ja toivon valamista läheisiin.

Kun kansa herää ja kokoaa voimansa, syntyy sellainen murtamaton tahto, jota mikään kabinettipeli tai leikkausohjelma ei voi ohittaa. Kun äänestysprosentti nousee ja tavalliset ihmiset ottavat oman paikkansa uurnilla, kansa näyttää voimalla, millaisen tulevaisuuden se haluaa.

Tulevaisuus ei synny itsestään – me teemme sen yhdessä. Peli on kesken, ja se ratkaistaan viimeisellä peliminuutilla uurnilla.

 

Tällä kertaa nukkuvat ratkaisevat tulevaisuuden

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaalianalyyseissa seurataan tiiviisti eri puolueiden kannatusmittauksia, gallup-vaihteluita ja puheenjohtajien tenttimenestystä. Kuitenkin jokaisissa vaaleissa piilee yksi valtava tekijä, joka pystyy pyyhkimään kaikki asiantuntijoiden ennusteet pöydältä sekunnissa: niin sanottu nukkuvien puolue.

Kun sadat tuhannet kansalaiset päättävät jättää äänestämättä, he eivät suinkaan hiljennä ääntään tai anna "vastalauseilmoitusta" poliittiselle järjestelmälle. Todellisuudessa he antavat valtakirjan niille, jotka käyvät uurnilla joka tapauksessa.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan vaalimatematiikan kylmää logiikkaa, taktisen äänestämisen ansoja ja sitä, miksi juuri nyt – enemmän kuin kertaakaan vuosikymmeniin – jokaisen tavallisen suomalaisen on aika herätä.

Vaalimatematiikan kylmä logiikka: Kotiinjäänti on aina ääni voittajalle

( vaalimatematiikan lyhyt oppimäärä )

Suomen vaalijärjestelmä perustuu suhteelliseen vaalitapaan ja d’Hondtin menetelmään. Tämän järjestelmän ydin on yksinkertainen: jokainen annettu ääni muuttaa vertauslukuja ja suhteellisia voimasuhteita.

Kun ihminen jättää äänestämättä ajatellen, ettei "yhdessä äänessä ole mitään väliä", hän tekee itse asiassa matemaattisen valinnan:

  1. Aktiivisten ryhmien suhteellinen valta kasvaa: Ne väestöryhmät ja kannattajakunnat, jotka käyvät uurnilla kurinalaisesti vaaleista toiseen, saavat passiivisuuden ansiosta suhteessa huomattavasti suuremman painoarvon.
  2. Kynnyt edustajapaikoille madaltuu: Mitä alhaisemmaksi yleinen äänestysaktiivisuus jää, sitä pienemmällä äänimäärällä puolueet saavat kansanedustajia ja aluevaltuutettuja läpi.
  3. Leikkauspolitiikan hiljainen hyväksyntä: Jos arjen heikennyksistä, sote- maksujen noususta, palveluiden karsimisesta ja ostovoiman murenemisesta kärsivät ihmiset jäävät kotiin, leikkauksia tekevät voimat tulkitsevat hiljaisuuden hyväksynnäksi ja jatkavat valitulla linjalla.

Vaalimatematiikka ei tunne sympatiaa eikä selityksiä. Jos 30–40 prosenttia äänioikeutetuista jättää äänestämättä, pienenkin aktiivisen vähemmistön on mahdollista nousta vaalivoittajaksi ja määrätä koko valtakunnan suunta.

Varoitus taktikoinnista: Mielikuva-ansat ja aito arvovalinta

Kun vaalit lähestyvät, julkisuudessa alkaa usein voimakas puhe "taktisesta äänestämisestä". Kansalaisia kehotetaan äänestämään tiettyä suurpuoluetta vain siksi, ettei joku toinen pääsisi valtaan, tai hylkäämään itselle läheisin vaihtoehto "hukkaäänen" pelossa.

Taktiseen äänestämiseen liittyy kuitenkin vakavia sudenkuoppia, joista on syytä varoittaa:

1. Pelko kompassina johtaa vääriin kompromisseihin

Kun äänestyspäätös tehdään pelon tai jonkin asian vastustamisen pohjalta, tullaan helposti äänestäneeksi politiikkaa, joka ei todellisuudessa vastaa omia arvoja. Tällöin äänestäjä saattaa tulla tukeneeksi linjaa, joka vaalien jälkeen tekee tismalleen samoja leikkauksia ja kompromisseja, joita äänestäjä halusi välttää.

2. Moniarvoisuuden kapeutuminen

Taktikointi keskittää ääniä parille suurimmalle toimijalle ja karsii poliittisesta kentästä rohkeat, inhimilliset ja rakentavat vaihtoehdot. Demokratian elinehto on se, että erilaiset äänet ja ruohonjuuritason näkemykset tulevat kuulluksi.

3. Katteettomat lupaukset ja takinkäännöt

Suurimmat populistiset mielikuvakampanjat nojaavat usein siihen, että ihmisille luvataan "helppoja ratkaisuja" tai "pienen ihmisen puolella olemista". Teot hallituksessa saattavat kuitenkin olla täysin päinvastaisia. Siksi tärkein mittari ei ole se, mikä puolue näyttää gallupeissa suurimmalta, vaan se, millaisia tekoja ja arvovalintoja ehdokkaat arjessa edustavat.

Paras ja kestävin tapa äänestää on seurata omaa arvo- ja ihmissydäntä. Ääni, joka annetaan omille aidoille arvoille ja luotettavalle toimijalle, ei ole koskaan hukkaääni.

Jos milloinkaan, nyt on aika herätä

Meille uskotellaan usein, että monet päätökset – kuten sosiaaliturvan leikkaukset, terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tai julkisen sektorin karsiminen – ovat "pakkorakoja" tai "vaihtoehdottomia välttämättömyyksiä".

Tämä on poliittista teatteria. Yhteiskunnassa ei ole mitään automaattia, joka pakottaisi murentamaan tavallisten ihmisten arkea.

Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa yhteisellä sopimuksella ja eettisellä valinnalla. Tänään monin verroin rikkaammassa maassa on kyse täsmälleen samasta asiasta: arvovalinnasta.

  • Haluammeko yhteiskunnan, jossa muutama suuryhtiö ja rikas eliitti pärjää samalla kun tavallisen kansan, pienyrittäjien, eläkeläisten ja lapsiperheiden ostovoima murenee?
  • Vai haluammeko palauttaa luottamuksen, kohtuullisuuden ja sen Suomen tavan olla yhdessä, jossa ketään ei jätetä yksin?

Vastaus näihin kysymyksiin ei löydy nettipalstojen huutokilpailuista, vaan vaaliuurnilta.

Tulevaisuus tehdään itse

Demokratia on arvokas ja hauras lahja. Se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä muutaman vuoden välein jokaisen suomalaisen ääni on täsmälleen yhtä painava – olitpa sitten suurituloinen johtaja, pienyrittäjä, eläkeläinen, opiskelija tai työtön.

Jos jätät käyttämättä tämän oikeuden, annat muiden päättää, mihin sinun veroragasi käytetään, miten terveyskeskuksesi toimii ja miltä lastesi tulevaisuus näyttää.

Nyt ei ole aika kyyristellä tai lannistua. Jos milloinkaan, nyt on aika herätä, kaivaa äänioikeus esiin ja näyttää, millaisen hyvinvointivaltion me haluamme rakentaa.

Yhdessä eteenpäin.

 

Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?

Osallistu ja vaikuta. Äänestä. Siinä on avaimet.

 

Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

 

 

Äänestä!

Vielä on toivoa

  •  

 

 

Kampanjalla demokratiaa.

 21.10.2026, 179 päivää vaaleihin

 

 

* 

 Kirjoitelmani 

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//

Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus

Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )

 *

 Yhteiskuntarauha

Ote FB kommenteista:  "Joxxxxxx Seuraava vassari vinkuu rahaa. Kyllä näitä piisaa. Pitäskö sullekin lahjoittaa ? Vai saatko omas töistä ? 8 t Vastaa Muokattu Juxxxx Joxxx ihan normaali käytäntö tämä on, että ehdokkaiden kampanjoihin voi lahjoittaa. 8 t Vastaa Juxxxx Joxxxx ihan normaali käytäntö tämä on, että ehdokkaiden kampanjoihin voi lahjoittaa. 8 t Vastaa Leif Kuismanen Joxxxx ?? Pitäisikö jotenkin kieltää ?? Miksi. Tuntuu jotenkin oudolle että joidenkin henkilöiden mielestä yhteiskuntaa pitää arvostaa , eikä saa olla sitä vastaan. Sitten saattaa sama henkilö esittää demokratian vastaisia mielipiteitä. Äänestämisen idea on toteuttaa demokratia jota voi sitten puolustaa."

 

Demokratia, kunnia ja vaalirauhan merkitys

On hämmentävää ja huolestuttavaa seurata, miten nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa tietyt poliittiset voimat yrittävät omia itselleen yksinoikeuden isänmaallisuuteen, kunniallisuteen ja yhteiskuntarauhaan. Samalla kun hallituksen toimien kritisoijat leimataan yhteiskunnan vastustajiksi, unohdetaan demokratian kaikkein perustavanlaatuisin ajatus: demokratia ei ole yksinoikeus, vaan yhteinen, jakamaton pelikenttä.

Se, että toista mieltä oleva ihminen asettuu ehdolle, kerää vaalirahoitusta tai ilmaisee huolensa leikkauspolitiikan seurauksista, ei ole hyökkäys yhteiskuntaa vastaan. Se on demokratian toteuttamista käytännössä.

1. Kaksoisstandardit vaalirahoituksessa ja vaikuttamisessa

Poliittisessa someraivossa ja keskustelukentillä törmää toistuvasti samaan kummalliseen ilmiöön: kun tavallinen kansalainen, järjestö tai vasemmistolainen ehdokas hakee vaalirahoitusta pienkeräyksillä, toiminta leimataan halveksuvasti "vinkumiseksi" tai "kerjäämiseksi".

Samaan aikaan vaietaan siitä, miten miljoonaluokan suurpääoma, etujärjestöt ja taustasäätiöt rahoittavat oikeiston vaalikampanjoita. Kun elinkeinoelämän varoilla rakennetaan mahtavia mainoskampanjoita, sitä pidetään "asiantuntijuutena" ja normaalina yhteiskunnallisena osallistumisena. Mutta kun arjen pienten ihmisten asialla oleva ehdokas pyytää vapaaehtoisia viiden tai kymmenen euron lahjoituksia vaalityönsä mahdollistamiseksi, sitä pidetään sopimattomana.

Avoimet pienlahjoitukset ja kansalaiskeräykset ovat kuitenkin kaikkein terveintä ja läpinäkyvintä demokratiaa. Ne osoittavat, että ehdokkaan takana on aitoja ihmisiä – ei pelkkää rahavaltaa.

2. Kritiikki ja mielenosoitukset ovat demokratian elinehto

Toinen vaarallinen kehityssuunta on se, miten kritiikki ja mielenosoitukset yritetään leimata häiriökäyttäytymiseksi tai "isänmaan vastustamiseksi". Hallituksen tai vallanpitäjien toimiin kohdistuva kritiikki ei ole yhteiskunnan romuttamista, vaan sen puolustamista.

Aito yhteiskuntarauha ei synny siitä, että kansa hiljennetään ja leikkauksiin alistutaan mukisematta. Yhteiskuntarauha syntyy luottamuksesta, oikeudenmukaisuudesta ja siitä, että jokaisella kansalaisella on oikeus korottaa äänensä silloin, kun kokee turvaverkkojen tai arjen toimeentulon murenevan. Mielenosoitusoikeus ja kriittinen puhe ovat pohjoismaisen avoimen yhteiskunnan kulmakiviä, joita tulee suojella, olipa hallituksessa mikä puolue tahansa.

3. Vaalirauha ja kunniallinen kampanjointi

Ehdottoman tärkeä periaate, josta ei saa joustaa tuumaakaan, on tasapuolinen vaalirauha ja toisen ehdokkaan kunnioittaminen kampanja-aikana.

Olen itse ehdottomasti sitä mieltä, että vaalijulisteet, vaaliteltat, mainokset ja kampanjatapahtumat ovat koskemattomia. Vaikka jokin puolue tai ehdokas edustaisi täysin päinvastaista aatetta kuin minä, hänellä on tismalleen sama perustuslaillinen oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi ilman häirintää, ilkivaltaa tai vaientamista.

Poliittiseen kunniaan kuuluu se, että vastustajan näkemykset haastetaan puhuvan kielen, argumenttien, faktan ja omien vaihtoehtojen avulla – ei sabotoimalla toisen vaalityötä tai repimällä julisteita tienvarresta. Jos aatteen voima ei riitä voittamaan väittelyä vaalikentällä, sitä ei voiteta myöskään vastustajan ääntä vaimentamalla.

4. Tulos ratkaistaan uurnilla

Demokratian suurin voima on siinä, että jokaisella kansalaisella on vaalipäivänä käytössään täsmälleen yksi ja yhtä arvokas ääni. Rikkaan sijoittajan, suuryrittäjän, sairaanhoitajan, työttömän tai eläkeläisen ääni painaa vaalikopissa täsmälleen yhtä paljon.

Siksi demokratiaa ja reilua yhteiskuntaa rakennetaan:

  • Kannustamalla jokaista asettumaan ehdolle ja osallistumaan.
  • Sallimalla avoin ja reilu vaalikampanjointi kaikille ryhmille.
  • Kunnioittamalla vaalirauhaa ja toisen ilmaisunvapautta.
  • Ja ennen kaikkea: käyttämällä omaa äänioikeutta uurnilla.

Demokratiaa ei puolusteta omiiimalla isänmaallisuutta vain itselle tai hiljentämällä kriitikoita. Demokratiaa puolustetaan takaamalla jokaiselle tasapuoliset mahdollisuudet vaalikentällä ja antamalla kansan ratkaista suunta uurnilla.

Nukkuvat ratkaisevat tulevaisuuden

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaalianalyyseissa seurataan tiiviisti eri puolueiden kannatusmittauksia, gallup-vaihteluita ja puheenjohtajien tenttimenestystä. Kuitenkin jokaisissa vaaleissa piilee yksi valtava tekijä, joka pystyy pyyhkimään kaikki asiantuntijoiden ennusteet pöydältä sekunnissa: niin sanottu nukkuvien puolue.

Kun sadat tuhannet kansalaiset päättävät jättää äänestämättä, he eivät suinkaan hiljennä ääntään tai anna "vastalauseilmoitusta" poliittiselle järjestelmälle. Todellisuudessa he antavat valtakirjan niille, jotka käyvät uurnilla joka tapauksessa.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan vaalimatematiikan kylmää logiikkaa, taktisen äänestämisen ansoja ja sitä, miksi juuri nyt – enemmän kuin kertaakaan vuosikymmeniin – jokaisen tavallisen suomalaisen on aika herätä.

Vaalimatematiikan kylmä logiikka: Kotiinjäänti on aina ääni voittajalle

Suomen vaalijärjestelmä perustuu suhteelliseen vaalitapaan ja d’Hondtin menetelmään. Tämän järjestelmän ydin on yksinkertainen: jokainen annettu ääni muuttaa vertauslukuja ja suhteellisia voimasuhteita.

Kun ihminen jättää äänestämättä ajatellen, ettei "yhdessä äänessä ole mitään väliä", hän tekee itse asiassa matemaattisen valinnan:

  1. Aktiivisten ryhmien suhteellinen valta kasvaa: Ne väestöryhmät ja kannattajakunnat, jotka käyvät uurnilla kurinalaisesti vaaleista toiseen, saavat passiivisuuden ansiosta suhteessa huomattavasti suuremman painoarvon.
  2. Kynnyt edustajapaikoille madaltuu: Mitä alhaisemmaksi yleinen äänestysaktiivisuus jää, sitä pienemmällä äänimäärällä puolueet saavat kansanedustajia ja aluevaltuutettuja läpi.
  3. Leikkauspolitiikan hiljainen hyväksyntä: Jos arjen heikennyksistä, sote- maksujen noususta, palveluiden karsimisesta ja ostovoiman murenemisesta kärsivät ihmiset jäävät kotiin, leikkauksia tekevät voimat tulkitsevat hiljaisuuden hyväksynnäksi ja jatkavat valitulla linjalla.

Vaalimatematiikka ei tunne sympatiaa eikä selityksiä. Jos 30–40 prosenttia äänioikeutetuista jättää äänestämättä, pienenkin aktiivisen vähemmistön on mahdollista nousta vaalivoittajaksi ja määrätä koko valtakunnan suunta.

Varoitus taktikoinnista: Mielikuva-ansat ja aito arvovalinta

Kun vaalit lähestyvät, julkisuudessa alkaa usein voimakas puhe "taktisesta äänestämisestä". Kansalaisia kehotetaan äänestämään tiettyä suurpuoluetta vain siksi, ettei joku toinen pääsisi valtaan, tai hylkäämään itselle läheisin vaihtoehto "hukkaäänen" pelossa.

Taktiseen äänestämiseen liittyy kuitenkin vakavia sudenkuoppia, joista on syytä varoittaa:

1. Pelko kompassina johtaa vääriin kompromisseihin

Kun äänestyspäätös tehdään pelon tai jonkin asian vastustamisen pohjalta, tullaan helposti äänestäneeksi politiikkaa, joka ei todellisuudessa vastaa omia arvoja. Tällöin äänestäjä saattaa tulla tukeneeksi linjaa, joka vaalien jälkeen tekee tismalleen samoja leikkauksia ja kompromisseja, joita äänestäjä halusi välttää.

2. Moniarvoisuuden kapeutuminen

Taktikointi keskittää ääniä parille suurimmalle toimijalle ja karsii poliittisesta kentästä rohkeat, inhimilliset ja rakentavat vaihtoehdot. Demokratian elinehto on se, että erilaiset äänet ja ruohonjuuritason näkemykset tulevat kuulluksi.

3. Katteettomat lupaukset ja takinkäännöt

Suurimmat populistiset mielikuvakampanjat nojaavat usein siihen, että ihmisille luvataan "helppoja ratkaisuja" tai "pienen ihmisen puolella olemista". Teot hallituksessa saattavat kuitenkin olla täysin päinvastaisia. Siksi tärkein mittari ei ole se, mikä puolue näyttää gallupeissa suurimmalta, vaan se, millaisia tekoja ja arvovalintoja ehdokkaat arjessa edustavat.

Paras ja kestävin tapa äänestää on seurata omaa arvo- ja ihmissydäntä. Ääni, joka annetaan omille aidoille arvoille ja luotettavalle toimijalle, ei ole koskaan hukkaääni.

Jos milloinkaan, nyt on aika herätä

Meille uskotellaan usein, että monet päätökset – kuten sosiaaliturvan leikkaukset, terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tai julkisen sektorin karsiminen – ovat "pakkorakoja" tai "vaihtoehdottomia välttämättömyyksiä".

Tämä on poliittista teatteria. Yhteiskunnassa ei ole mitään automaattia, joka pakottaisi murentamaan tavallisten ihmisten arkea.

Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa yhteisellä sopimuksella ja eettisellä valinnalla. Tänään monin verroin rikkaammassa maassa on kyse täsmälleen samasta asiasta: arvovalinnasta.

  • Haluammeko yhteiskunnan, jossa muutama suuryhtiö ja rikas eliitti pärjää samalla kun tavallisen kansan, pienyrittäjien, eläkeläisten ja lapsiperheiden ostovoima murenee?
  • Vai haluammeko palauttaa luottamuksen, kohtuullisuuden ja sen Suomen tavan olla yhdessä, jossa ketään ei jätetä yksin?

Vastaus näihin kysymyksiin ei löydy nettipalstojen huutokilpailuista, vaan vaaliuurnilta.

Tulevaisuus tehdään itse

Demokratia on arvokas ja hauras lahja. Se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä muutaman vuoden välein jokaisen suomalaisen ääni on täsmälleen yhtä painava – olitpa sitten suurituloinen johtaja, pienyrittäjä, eläkeläinen, opiskelija tai työtön.

Jos jätät käyttämättä tämän oikeuden, annat muiden päättää, mihin sinun veroragasi käytetään, miten terveyskeskuksesi toimii ja miltä lastesi tulevaisuus näyttää.

Nyt ei ole aika kyyristellä tai lannistua. Jos milloinkaan, nyt on aika herätä, kaivaa äänioikeus esiin ja näyttää, millaisen hyvinvointivaltion me haluamme rakentaa.

Yhdessä eteenpäin.

 

Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?

 

Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

 

 

Äänestä!

Vielä on toivoa

  •  

 

 

Takaisin 40 vuotta 

20.10.2026, 180 päivää vaaleihin.

Mäkelä murjaisee tarinallisen totuuden.

Jani Mäkelä-Kansanedustaja:
Opettavainen tarina. kaksi nuorta keskusteli keskenään politiikasta. Ensimmäinen sanoi "älä äänestä oikeistoa, se vie taaksepäin 40 vuotta!"

Toinen siihen että "Hetkinen. Siis aikaan, kun oli edullista asua, koulussa oppi asioita, pääsi töihin, pääsi lääkäriin, kadut olivat turavllisia, perhearvot olivat vahvoja ja sai sanoa mitä halusi?"

Niin, sellainen se maailma oli silloin kun minä olin lähes 10 vuotta!

Oma huomio. Luulenpa että Jani mäkelän olisi pitänyt laittaa tarinaansa toinen vuosiluku kuin 40.  Esimerkiksi 166 vuotta taaksepäin olisi totuudenmukaisempi koska ihan varmasti oikeiston kulta-aika ja haavekuva vuodesta 1860 vie heidän mielestään voiton sosiaalidemokraattien universaalinen turvaverkkojen valta-ajasta 1986.

 

 

* 

 Kirjoitelmani 

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//

Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus

Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )

 *

 

Kun yhteiskunta luotti ihmiseen ja rakensi turvaa

Poliittisessa keskustelussa kuulee usein haikailua menneisyyteen: "Kunpa päästäisiin aikaan, jolloin asuminen oli edullista, koulussa oppi asioita, pääsi töihin, pääsi lääkäriin ja perhearvot sekä yhteisöllisyys olivat vahvoja."

Kun lasketaan matematiikkaa nykyhetkestä eli vuodesta 2026 tasan 40 vuotta taaksepäin, päädytään vuoteen 1986.

Minä muistan sen vuoden erittäin hyvin. Se ei ole minulle mitään opittua nostalgiaa tai vaalimainosten mielikuvaa, vaan aitoa elämää. Ja jos unohdetaan sen ajan ulkopoliittiset kiemurat ja suomettumiskeskustelut, itse yhteiskunnan arki, yhteisöllisyys ja ihmisen kohtaaminen olivat jotain sellaista, josta nykyisessä leikkausilmapiirissä voidaan vain haaveilla.

Oma arki ja luottamus aikuiskoulutukseen

Vuonna 1986 elin aikuisopiskeluni viimeistä vuotta Kouvolan aikuiskoulutuskeskuksessa autoalan jatko-opinnoissa. Olin ollut aiemmin vakituisessa työssä Kymi Kymmene Oy:ssä, mutta halusin siirtyä autoalalle. Syksyllä 1983 ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi työvoimavirkailijan kopissa lainattuani ensin puhelinta työnantajalleni soittoa varten.

Pääsin opiskelemaan non-stop-tyyppiseen koulutukseen, ja yhteiskunta todella tuki ihmistä, joka halusi kouluttautua uuteen ammattiin:

  • Työtön työnhakija sai opiskeluaikana aikuiskoulutuslisää työttömyysturvan päälle.
  • Oppilaitoksessa tarjottiin aamupala, päiväruoka ja vielä kotiin lähtiessä yksi lämmin ruoka mukaan jos ei ruokalassa kerennyt syömään.
  • Koulumatkat maksettiin yli kolmen kilometrin matkoilta.

Yhteiskunta ei kytännyt eikä nöyryyttänyt opiskelijaa karenssien tai pakkoaktivoinnin pelolla, vaan loi olosuhteet, joissa opiskeluun saattoi keskittyä.

Tulos? Pääsin sieltä heti helmikuussa 1986 vakituiseen työhön autokorjaamolle. Työnantaja pyysi tulemaan, ja työhaastattelu oli tyyliin: "Koska voit aloittaa?" Avovaimoni oli töissä puutarhalla, ja perheemme toimeentulo oli vakaata ja kohtuullista.

Kuka sen hyvän yhteiskunnan oli rakentanut?

Nostalgikoilta tuppaa usein unohtumaan se, kuka tämän turvallisen yhteiskunnan oli konkreettisesti pystyttänyt. Vuonna 1986 Suomessa toimi Kalevi Sorsan IV hallitus (SDP, Keskusta, RKP ja SMP), jolla oli eduskunnassa vahva 122 paikan enemmistö. Oppositiossa oli Kokoomus 44 paikalla.

Tämä hallituskokoonpano ja sen ajan sosiaalidemokraattinen hyvinvointivaltiomalli olivat rakentaneet puitteet, joissa tavallisella duunarilla oli hyvä olla:

  • Toimiva terveydenhuolto: Lääkäriin pääsi, maksuttomat neuvolat toimivat moitteettomasti ja reseptilääkkeet olivat edullisia.
  • Perheiden tuki: Kotihoidon tuki lakisääteistettiin pienten lasten vanhemmille, ja omankin alle 3-vuotiaan lapseni kohdalla tuki jatkui heinäkuuhun 1986 saakka.
  • Ostovoiman turvaaminen: Kesällä 1986 postiluukusta kolahti hallituksen kotiin lähettämä lehti, jossa luvattiin ja toteutettiin palkkatuloverotuksen kevennys.

Se oli aikaa, jolloin universaali turvaverkko toimi. Yhteiskunta kantoi vastuuta, eikä ketään jätetty oman onnensa nojaan tai leimattu maassamakaajaksi.

Yhteisöllisyys kannattelee edelleen

Vaikka maailma on muuttunut ja 80-luvun rakenteista on tultu pitkä matka tähän päivään, se tärkein opetus on tallella: yhteisöllisyys, toisista huolehtiminen ja luottamus ovat edelleen parasta lääkettä arjen turvallisuudelle.

Vuoden 1987 vaalien ja sitä seuranneen Holkerin sinipunahallituksen myötä alkoi hiljainen mureneminen, joka kärjistyi 90-luvun lamaan ja nykyiseen kylmään leikkauspolitiikkaan. Mutta se ei tarkoita, etteikö hyvää voitaisi rakentaa uudelleen.

Jos kerran 40 vuotta sitten osasimme rakentaa yhteiskunnan, jossa ihmiseen luotettiin, koulutukseen investoitiin ja lääkäriin pääsi ilman lompakon paksuuden tarkistelua, me osaamme tehdä sen uudelleenkin. Se vaatii vain samanlaisia arvovalintoja – sellaisia, joissa ihminen laitetaan aina euron ja tilaston edelle.

Nukkuvat ratkaisevat tulevaisuuden

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaalianalyyseissa seurataan tiiviisti eri puolueiden kannatusmittauksia, gallup-vaihteluita ja puheenjohtajien tenttimenestystä. Kuitenkin jokaisissa vaaleissa piilee yksi valtava tekijä, joka pystyy pyyhkimään kaikki asiantuntijoiden ennusteet pöydältä sekunnissa: niin sanottu nukkuvien puolue.

Kun sadat tuhannet kansalaiset päättävät jättää äänestämättä, he eivät suinkaan hiljennä ääntään tai anna "vastalauseilmoitusta" poliittiselle järjestelmälle. Todellisuudessa he antavat valtakirjan niille, jotka käyvät uurnilla joka tapauksessa.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan vaalimatematiikan kylmää logiikkaa, taktisen äänestämisen ansoja ja sitä, miksi juuri nyt – enemmän kuin kertaakaan vuosikymmeniin – jokaisen tavallisen suomalaisen on aika herätä.

Vaalimatematiikan kylmä logiikka: Kotiinjäänti on aina ääni voittajalle

Suomen vaalijärjestelmä perustuu suhteelliseen vaalitapaan ja d’Hondtin menetelmään. Tämän järjestelmän ydin on yksinkertainen: jokainen annettu ääni muuttaa vertauslukuja ja suhteellisia voimasuhteita.

Kun ihminen jättää äänestämättä ajatellen, ettei "yhdessä äänessä ole mitään väliä", hän tekee itse asiassa matemaattisen valinnan:

  1. Aktiivisten ryhmien suhteellinen valta kasvaa: Ne väestöryhmät ja kannattajakunnat, jotka käyvät uurnilla kurinalaisesti vaaleista toiseen, saavat passiivisuuden ansiosta suhteessa huomattavasti suuremman painoarvon.
  2. Kynnyt edustajapaikoille madaltuu: Mitä alhaisemmaksi yleinen äänestysaktiivisuus jää, sitä pienemmällä äänimäärällä puolueet saavat kansanedustajia ja aluevaltuutettuja läpi.
  3. Leikkauspolitiikan hiljainen hyväksyntä: Jos arjen heikennyksistä, sote- maksujen noususta, palveluiden karsimisesta ja ostovoiman murenemisesta kärsivät ihmiset jäävät kotiin, leikkauksia tekevät voimat tulkitsevat hiljaisuuden hyväksynnäksi ja jatkavat valitulla linjalla.

Vaalimatematiikka ei tunne sympatiaa eikä selityksiä. Jos 30–40 prosenttia äänioikeutetuista jättää äänestämättä, pienenkin aktiivisen vähemmistön on mahdollista nousta vaalivoittajaksi ja määrätä koko valtakunnan suunta.

Varoitus taktikoinnista: Mielikuva-ansat ja aito arvovalinta

Kun vaalit lähestyvät, julkisuudessa alkaa usein voimakas puhe "taktisesta äänestämisestä". Kansalaisia kehotetaan äänestämään tiettyä suurpuoluetta vain siksi, ettei joku toinen pääsisi valtaan, tai hylkäämään itselle läheisin vaihtoehto "hukkaäänen" pelossa.

Taktiseen äänestämiseen liittyy kuitenkin vakavia sudenkuoppia, joista on syytä varoittaa:

1. Pelko kompassina johtaa vääriin kompromisseihin

Kun äänestyspäätös tehdään pelon tai jonkin asian vastustamisen pohjalta, tullaan helposti äänestäneeksi politiikkaa, joka ei todellisuudessa vastaa omia arvoja. Tällöin äänestäjä saattaa tulla tukeneeksi linjaa, joka vaalien jälkeen tekee tismalleen samoja leikkauksia ja kompromisseja, joita äänestäjä halusi välttää.

2. Moniarvoisuuden kapeutuminen

Taktikointi keskittää ääniä parille suurimmalle toimijalle ja karsii poliittisesta kentästä rohkeat, inhimilliset ja rakentavat vaihtoehdot. Demokratian elinehto on se, että erilaiset äänet ja ruohonjuuritason näkemykset tulevat kuulluksi.

3. Katteettomat lupaukset ja takinkäännöt

Suurimmat populistiset mielikuvakampanjat nojaavat usein siihen, että ihmisille luvataan "helppoja ratkaisuja" tai "pienen ihmisen puolella olemista". Teot hallituksessa saattavat kuitenkin olla täysin päinvastaisia. Siksi tärkein mittari ei ole se, mikä puolue näyttää gallupeissa suurimmalta, vaan se, millaisia tekoja ja arvovalintoja ehdokkaat arjessa edustavat.

Paras ja kestävin tapa äänestää on seurata omaa arvo- ja ihmissydäntä. Ääni, joka annetaan omille aidoille arvoille ja luotettavalle toimijalle, ei ole koskaan hukkaääni.

Jos milloinkaan, nyt on aika herätä

Meille uskotellaan usein, että monet päätökset – kuten sosiaaliturvan leikkaukset, terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tai julkisen sektorin karsiminen – ovat "pakkorakoja" tai "vaihtoehdottomia välttämättömyyksiä".

Tämä on poliittista teatteria. Yhteiskunnassa ei ole mitään automaattia, joka pakottaisi murentamaan tavallisten ihmisten arkea.

Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa yhteisellä sopimuksella ja eettisellä valinnalla. Tänään monin verroin rikkaammassa maassa on kyse täsmälleen samasta asiasta: arvovalinnasta.

  • Haluammeko yhteiskunnan, jossa muutama suuryhtiö ja rikas eliitti pärjää samalla kun tavallisen kansan, pienyrittäjien, eläkeläisten ja lapsiperheiden ostovoima murenee?
  • Vai haluammeko palauttaa luottamuksen, kohtuullisuuden ja sen Suomen tavan olla yhdessä, jossa ketään ei jätetä yksin?

Vastaus näihin kysymyksiin ei löydy nettipalstojen huutokilpailuista, vaan vaaliuurnilta.

Tulevaisuus tehdään itse

Demokratia on arvokas ja hauras lahja. Se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä muutaman vuoden välein jokaisen suomalaisen ääni on täsmälleen yhtä painava – olitpa sitten suurituloinen johtaja, pienyrittäjä, eläkeläinen, opiskelija tai työtön.

Jos jätät käyttämättä tämän oikeuden, annat muiden päättää, mihin sinun veroragasi käytetään, miten terveyskeskuksesi toimii ja miltä lastesi tulevaisuus näyttää.

Nyt ei ole aika kyyristellä tai lannistua. Jos milloinkaan, nyt on aika herätä, kaivaa äänioikeus esiin ja näyttää, millaisen hyvinvointivaltion me haluamme rakentaa.

Yhdessä eteenpäin.

 

Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?

 

Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

 

 

Äänestä!

Vielä on toivoa

  •  

 

 

Yhdessä eteenpäin.

 20.10.2026, 180 päivää vaaleihin.

*******************

Mäkelä murjaisee tarinallisen totuuden.

Jani Mäkelä-Kansanedustaja:
Opettavainen tarina. kaksi nuorta keskusteli keskenään politiikasta. Ensimmäinen sanoi "älä äänestä oikeistoa, se vie taaksepäin 40 vuotta!"

Toinen siihen että "Hetkinen. Siis aikaan, kun oli edullista asua, koulussa oppi asioita, pääsi töihin, pääsi lääkäriin, kadut olivat turavllisia, perhearvot olivat vahvoja ja sai sanoa mitä halusi?"

Niin, sellainen se maailma oli silloin kun minä olin lähes 10 vuotta!

Jxxxxxx kommentti.
Todellisuudessahan monet Janin haikailemat asiat kumpusivat sen ajan sosiaalidemokraattisesta ajattelusta. Siitä ajattelusta, joka Janin mukaan on varmastikin kommunismia, Marxismia, Stalinismia, mitä näitä nyt on.

Minä:

Hetkinen. Siis 40 vuotta taaksepäin. 2026 - 40 = 1986
Muistan ajan. Olin silloin aikuisopiskeluni viimeistä vuotta Kouvolan aikuiskoulutuskeskuksessa autoalan jatko opinnoilla. Olin ollut aiemmin vakituisessa työssä Kymi Kymmene Oy:ssä ja halusin auto-alalle. Ilmoittauduin ( taisi olla 1983 syksyllä) työvoimavirkailijan kopissa työttömäksi ensin pyydettyäni puhelinta lainaksi jolla soitin työnantajalle irtisanoakseni itseni.
Pääsin opiskelemaan nonstop tyyppiseen koulutukseen.
Työtön työnhakija sai opiskeluaikana aikuiskoulutuslisää työttömyysturvan päälle. Oppilaitoksessa aamupala, päiväruoka ja vielä kotiinlähtiessä yksi lämmin ruoka. Koulumatkat sai yli 3km matkoilta ilmaiseksi.
Pääsin tosiaan sieltä heti suoraan vakituiseen työhön autokorjaamolle. Työnantaja pyysi tulemaan. haastattelu oli tyyliin, koska voit aloittaa.

Vuonna 1986 Suomessa toimi Kalevi Sorsan IV hallitus, joka aloitti 6. toukokuuta 1983 ja jatkoi 30. huhtikuuta 1987 saakka. Hallitus oli neljän puolueen muodostama enemmistökoalitio.

Puolue Paikkamäärä eduskunnassa
SDP (Suomen Sosialidemokraattinen Puolue) 57
Keskusta (Suomen Keskusta) 38
RKP (Ruotsalainen Kansanpuolue) 10
SMP (Suomen Maaseudun Puolue) 17
Yhteensä 122 / 200
Oppositiossa oli siten 78 paikkaa, joista Kokoomuksen osuus oli 44.

Koska lapseni oli tuolloin alle 3-vuotias, hän kuului uudistuksen piiriin. Kotihoidon tukea maksettiin lain mukaan siihen asti, kun lapsi täytti 3 vuotta. Näin ollen tuki päättyi lapseni kohdalla heinäkuun 1986 alussa.
taisin päästä autokorjaamolle juuri 1986 helmikuussa vakituiseen työsuhteeseen. Avovaimoni työskenteli puutarhalla.
Hallitus lähetti postitse lehden kotiin jossa oli lupaus palkkatuloverotuksen kevenemisestä. Muistelisin että se tuli postissa 1986 kesällä.

hmmm. Kyllä. Ei se paha vuosi ollut. Elämä nuorena vielä edessä, toimeentulo hyvä. Lääkäri ilmainen, neuvolat toimi, repseptilääkkeet edullisia.
Yhteiskunnassa oli tavallisen kansalaisen melko kelpo olla. Ainakin universaali tukiverkko toimi moitteettomasti.

Sitten pienen pieni pala kerrallaan alkoi pieniä murenemisia tapahtua hyvinvointivaltionkin rakenteissa. Kokoomus pääsi huhtikuun vaaleissa hallitukseen 53 paikan turvin. SDP 56 paikkaa. Duunarilla oli vielä jonkin aikaa kohttuuliset oltavat.

Sitten alkoi näkyä mustia pilviä ja alkoi 90 luvun musta ilmapiiri leijailla ilmassa.

Ja lopuksi huomio. Luulenpa että Jani mäkelän olisi pitänyt laittaa tarinaansa toinen vuosiluku kuin 40.  Esimerkiksi 166 vuotta taaksepäin olisi totuudenmukaisempi koska ihan varmasti oikeiston kulta-aika ja haavekuva vuodesta 1860 vie heidän mielestään voiton sosiaalidemokraattien valta-ajasta 1986.

*******************

Eva Tawasoli

"Jani Mäkelän tavoin minullakin on opettavainen tarina. Toisin kuin perussuomalaisten Mäkelän ”opettavainen” tarina, joka on oikeistopopulisteille tyypillinen keksitty, nostalginen kiiltokuva ajasta, jota ei oikeasti koskaan ollut, minun tarinani on tosikertomus Suomesta, jossa edistykselliset ja liberaalit voimat ovat tehneet tästä maasta vapaamman, turvallisemman ja tasa-arvoisemman kuin koskaan.

Mietitään ensin Mäkelän tarinaa. 40 vuotta sitten valtio sensuroi elokuvia neuvostovastaisena, ja perhearvot olivat niin vahvoja, että raiskauskin oli sallittua avioliitossa. Asuntolainan korko hiipi hiljalleen kohti 15 prosenttia ja henkirikoksia tehtiin suhteessa väestöön lähes kaksi kertaa nykyistä enemmän.

Tänään perustuslaki kieltää poliittisen sensuurin, raiskaus avioliitossa on rikos ja asuntolainan korko on murto-osa menneiden vuosien tasosta. Lisäksi liberaalien ja edistyksellisten voimien ansiosta yhä useampi suomalainen saa rakastaa, puhua ja elää vapaammin kuin koskaan ennen. Jokainen saa mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa, isät saavat tasavertaiset vanhempainvapaat, miehet elävät lähes kymmenen vuotta pidempään kuin 80-luvulla ja Suomi on yhdeksättä kertaa peräkkäin maailman onnellisin maa.

Kun poliitikolla ei ole tarjota tulevaisuutta, hän myy menneisyyttä. Kuviteltu menneisyys on täydellinen vaalilupaus: sen voi luvata aina uudestaan, ja jokaiseen nykyhetken ongelmaan on aina valmis vastaus – ennen oli paremmin. Ja koska paratiisi on menetetty, jonkun on täytynyt se viedä. Siksi nostalgian kylkiäisenä on helppo myydä myös syyllinen: maahanmuuttajat, EU, ”woke” tai suvakit.

Siinä on tarinoidemme ero. Mäkelän tarinan ”opetus” on, että oikeistokonservatiiveille kaikki hyvä on jo takanapäin. Minun tarinani opetus on, että Suomen parhaat vuodet ovat vasta edessä, ja niitä rakentavat ne, jotka uskaltavat katsoa eteenpäin. "

Lämmin kiitos Eva Tawasolille tärkeästä ja herättävästä avauksesta!

Eva toi vastineessaan kirkkaasti esiin sen, miksi kukaan meistä ei halua palata 40 vuotta taaksepäin niissä rajoitteissa tai poliittisissa mielikuvissa, joita esimerkiksi Jani Mäkelä retoriikassaan maalaili.

Evan kirjoitus kirvoitti minut kuitenkin täsmentämään sitä, mitä minä tarkoitan, kun puhun menneestä ja tulevasta.

Minä nimittäin haluaisin palata 80-luvulle – mutta en teknologiassa, vanhoissa puutteissa tai menneen ajan rajoitteissa. Haluaisin palata siihen Suomen tapaan olla yhdessä.

Kasarilla meillä oli jotain, mitä tarvitsemme kipeästi juuri tänään:

  • Aito hyvinvointivaltio: Silloin tavallinenkin kansa sai luvan elää. Yhteiskunta tarjosi ponnahduslaudan, jonka turvin minun kaltaiseni nuori sai opiskella, perustaa yrityksen, työllistyä ja maksaa myöhemmin veronsa kitisemättä takaisin yhteiseen kassan.
  • Luottamus ja yhteisöllisyys: Meillä oli tunne siitä, että olimme samassa veneessä. Ihmisarvoa ei mitattu kylmillä Excel-rivi-leikkauksilla, vaan ihmisistä pidettiin huolta.
  • Toivo ja kohtuullisuus: Tulevaisuutta rakennettiin yhdessä – ei toisiamme vastaan hyökkäämällä.

Emme tarvitse 80-luvun ongelmia takaisin, mutta tarvitsemme sen inhimillisen hengen, keskinäisen luottamuksen ja vahvat turvaverkot osaksi tätä päivää. Otetaan menneisyydestä se kaikkein paras perintö – toisistamme huolehtiminen – ja rakennetaan siitä inhimillisempi tulevaisuus meille kaikille.

Yhdessä eteenpäin.

* 

 Kirjoitelmani 

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//

Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus

Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )

 *

 

 

Millaisen Suomen me haluamme rakentaa?

 

1. Maltillisuuden ja sovinnon etsintä polarisoituneessa ajassa

Olen aina pitänyt itseäni pohjimmiltani rauhanomaisena, leppoisana ja sovittelevana ihmisenä. Yli kuuden vuosikymmenen elämänkokemus työntekijänä, yrittäjänä, kouluttajana, työttömänä ja eläkeläisenä on opettanut, että asiat harvoin ratkeavat huutamalla tai nyrkkiä pöytään lyömällä. Parhaat tulokset synnytetään silloin, kun kaksi erimielistä ihmistä istuu saman pöydän ääreen, kuuntelee toisiaan ja etsii yhteistä maaperää.

Silti huomaan itsekin päätyväni toisinaan kirjoittamaan ja sanomaan asioita kärjikkäästi. Sosiaalisen median ja nykypäivän politiikan kova ilmapiiri ei tunnu jättävän paljoakaan tilaa maltillisuudelle. Kun julkinen keskustelu jakautuu jyrkästi kahteen leiriin – niihin, jotka leimaavat heikompiosaiset laiskoiksi, ja niihin, jotka juoksevat ideologisten oppien perässä – maltillinen asiapuhe saattaa helposti peittyä melun alle. Silloin terävästi sanottu sana tai kärjistetty vertaus toimii herätyskellona: se on yritys pysäyttää lukija miettimään, mihin suuntaan olemme yhteiskuntana menossa.

Kärjistysten takana säilyy kuitenkin aina sama tavoite: halu rakentaa siltoja ja palauttaa ihmisten välinen kunnioitus. En etsi vastakkainasettelua vastakkainasettelun vuoksi, vaan puolustan sitä tavallisen ihmisen arkea ja oikeutta ihmisarvoiseen elämään, jota nykyinen leikkaus- ja vastakkainasettelupolitiikka murentaa.

2. Mitä "perinteisen Suomen takaisin saaminen" todella tarkoittaa?

Monelle saattaa olla epäselvää, mitä tarkoitan sanoessani, että haluan "perinteisen Suomen takaisin". Kyse ei ole sokeasta nostalgiasta, menneeseen takertumisesta eikä siitä, että haluaisin peruuttaa aikaa taaksepäin kaikissa mahdollisissa asioissa. En kaipaa menneiden vuosikymmenten kaikkia puutteita, suppeampaa elintasoa tai teknologisia rajoitteita.

Kun puhun perinteisestä Suomesta, puhun Suomen tavasta olla yhdessä.

Tämä tapa rakennettiin sodanjälkeisessä niukkuudessa ja kovan työn tuloksena. Se perustui ajatukseen, että olimme pieni kansa pohjoisessa, eikä meillä ollut varaa jättää ketään yksin. Siinä Suomessa naapuria autettiin ilman taka-ajatuksia, kotiovet saattoivat olla lukitsematta ja vastoinkäymisten kohdatessa kylä tai yhteisö kantoi yli vaikeimman ajan.

Perinteinen Suomi tarkoitti tiettyä perusasiallisuutta ja rehtiyttä:

  • Luottamusta ja kohtuullisuutta: Veroja maksettiin joskus hampaita kiristellen, mutta taustalla oli syvä luottamus siihen, että verorahoilla ylläpidettiin toimivaa yhteiskuntaa, maksutonta koulutusta, neuvoloita ja terveyskeskuksia, jotka olivat kaikkien saavutettavissa.
  • Yhteisvastuuta ilman ehtoja: Saatan tiivistää tämän moraalisen ankkurin lauseeseen: Ei enempää kuin jaksaa – mutta ei vähempääkään kuin pystyy. Yhteiskunta ei kytännyt jokaista askelta epäluuloisesti, vaan ihmiseen luotettiin.
  • Vertaisuutta yli rajojen: Saatoit olla poliittisesti täysin eri mieltä naapurisi kanssa, mutta se ei estänyt teitä hitsaamasta yhdessä talkoolavan kattoa tai juttelemasta kahvikupin ääressä.

Tätä Suomea kaipaan takaisin. Kaipaan ilmapiiriä, jossa ihminen kohdataan ihmisenä – ei tilastorivinä, leikkauskohteena, kannustinloukkuna tai "laskennallisena vaikutuksena".

3. Kirjani "Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?" ydinviesti

Kirjoitin tästä arvoperustasta laajan teoksen "Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?". Kirjani ei ole syntynyt akateemisessa norsunluutornissa, vaan elämän itsensä opettamana ruohonjuuritasolla.

Hyvinvointivaltiotamme ei aikanaan rakennettu siksi, että jokin valtiovarainministeriön laskentakaava olisi osoittanut sen kaikkein halvimmaksi ratkaisuksi. Se rakennettiin eettisenä valintana ja yhteiskuntasopimuksena. Ymmärsimme, että sairaus, työttömyys, vammautuminen tai vanhuus eivät ole moraalisia epäonnistumisia, vaan elämään kuuluvia riskejä. Hyvinvointivaltio oli köyhän ja kovia kokeneen kansan yhteisöllinen vakuutus: jokainen osallistui kykyjensä mukaan, ja tukea annettiin sille, joka apua tarvitsi.

Viime vuosina tämä sopimus on murentunut ja muuttunut niin sanotuksi "kannustinvaltioksi". Alkuperäinen kysymys "Miten autamme ihmistä selviämään ja pääsemään takaisin jaloilleen?" on korvattu epäluuloisella kysymyksellä "Miten saamme pakotettua ihmisen muuttamaan käyttäytymistään?".

Kirjassani korostan, että tämä muutos ei ole mikään välttämätön taloudellinen pakko tai luonnonlaki. Se on tietoinen poliittinen arvovalinta. Kun leikataan ennaltaehkäisevistä palveluista, järjestöiltä ja heikoimmilta, säästö ei ole aitoa säästöä – se on laskun siirtämistä tulevaisuuteen moninkertaisena.

4. Kasariajan henki 2020-luvun maailmassa – Mahdollisuus, jos niin haluamme

Moni kysyy: onko enää mahdollista palata 1980-luvun kaltaiseen hyvinvointivaltioon, kun maailma on muuttunut niin valtavasti? Elämme nykyisin EU-sääntelyn, kansainvälisen kaupan, digitaalisten alustojen ja nopeiden globaalien markkinoiden aikakaudella.

Vastaukseni on kirkas: Kyllä, se on täysin mahdollista, mikäli niin yhdessä haluamme.

Maailman muuttuminen ja uudet puitteet eivät estä meitä päättämästä siitä, miten kohtelemme toisiamme kotimaassamme. 1980-luvulla meillä oli toimiva hyvinvointivaltio. Terveyskeskukseen pääsi ilman viikkojen jonotusta tai massiivisia asiakasmaksuja, koulutukseen panostettiin, aikuiskoulutustuki tarjosi ihmisille uuden mahdollisuuden rakennemuutoksissa, ja julkiset palvelut tuntuivat läheisiltä ja omilta.

Voimme ottaa 1980-luvun parhaat puolet – luottamuksen, maksuttomat peruspalvelut, inhimillisen kohtaamisen ja vahvan yhteisöllisyyden – ja yhdistää ne nykyhetken parhaisiin puoliin ilman 80-luvun ongelmia:

  1. Hyödynnetään teknologiaa ihmistä varten, ei kyttäämiseen: Nykyaikainen tietotekniikka ja automaatio mahdollistaisivat byrokratian rajun purkamisen ja esimerkiksi yksinkertaisen perustulon tai automaattisen sosiaaliturvan. Meidän ei tarvitse rakentaa järjestelmiä, joissa ihmisen pitää jatkuvasti todistella köyhyyttään tai sairauttaan, vaan voimme käyttää teknologiaa ihmisen nopeakäänteiseen tukemiseen.
  2. Yhdistetään joustavuus ja turva: Nykypäivän työelämä ei ole pelkkää 40 vuoden uraa samassa tehtaassa. Voitaneen luoda pohjoismainen turvamalli (flexicurity), jossa ihminen voi ottaa vastaan osa-aikatyötä, kokeilla yrittäjyyttä tai kouluttautua uudelleen ilman pelkoa siitä, että koko turvaverkko romahtaa tai toimeentulo katkeaa kuukausiksi byrokratian rattaisiin.
  3. Pidetään kiinni peruspalvelujen universaaliudesta: EU-lainsäädäntö tai globaali talous ei kiellä Suomea rahoittamasta laadukasta julkista terveydenhuoltoa, peruskoulua ja vanhustenhoitoa verovaroista. Kyse on siitä, mihin yhteiset varat suunnataan: investoidaanko ihmisten ostovoimaan ja terveyteen alhaalta ylöspäin (Trickle Up), vai syydetäänkö varoja suuryhtiöiden veronalennuksiin ja yksityisten terveysjättien Kela-korvauksiin.

Lopulta 1980-luvun arvopohja – ajatus siitä, että valtio on olemassa kansalaista varten eikä kansalainen valtiota varten – sopii 2020-luvulle paremmin kuin koskaan.

5. Tulevaisuutta ei ennusteta – se rakennetaan yhdessä

Tulevaisuus ei ole valmis käsikirjoitus, joka vain tapahtuu meille. Yhteiskunta rakentuu joka päivä niistä valinnoista, joita teemme eduskunnassa, kunnanvaltuustoissa, työpaikoilla, järjestöissä ja arjen kohtaamisissa.

Meillä on oikeus vaatia perinteisen hyvinvointivaltion inhimilliset arvot takaisin. Se ei vaadi luopumista nykyajan edistyksestä, vaan sen valjastamista yhteiseksi hyödyksi. Yhteiskunnan hyvyyttä ja vahvuutta ei mitata sillä, kuinka paljon se tuottaa pörssivoittoja harvoille, vaan sillä, kuinka se pitää huolta heikoimmassa asemassa olevistaan.

Voimme valita tien, jossa eriarvoisuus syvenee, lähipalvelut ajetaan alas ja jokainen jätetään pärjäämään omillaan. Mutta voimme yhtä hyvin valita toisen tien: käännetään katse luottamukseen, vahvistetaan ihmisten arjen ostovoimaa, korjataan rikki menneet palvelut ja annetaan jokaiselle mahdollisuus uuteen alkuun.

Se vaatii meiltä kaikilta kykyä katsoa puoluerajojen ja heitettyjen olkiukkojen yli. Se vaatii halua muistaa, että loppujen lopuksi olemme kaikki samassa veneessä.

Mennään siis eteenpäin – ei yksin, vaan yhdessä.

 

Typeristä typerin meemi:

Tässä alla on juuri se perussyy miksi haluan entisen perinteisen Suomen takaisin. Syy miksi haluan että jokainen pohtii omalta kohdaltaan millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme. haluammeko yhdessä jotakin, vai haluammeko haukkua, syyllistää ja jakaa kansaa kahtia.

Voiko typerämpää meemiä olla?

Rovanimen Politiikka
JP Huttunen
"Kysyin lapselta mikä leikki se oli missä 50% makasi maassa ja muut toi niille herkkuja ja mehua.
- Me leikittiin demareita!
Seuraavana päivänä 90% lapsista makasi maassa ja 2 lasta ruokki muita selkä märkänä.
Maassa makaavat huusivat: Lisää herkkuja!
Kolmantena päivänä kaikki lapset makasivat maassa, vaatteet märkänä, ilman herkkuja ja itkivät: Ihan paskaa kun kaikki on demareita!!"

Aika vaikea on pistää tuosta enää typerämmäksi!

Tuossa meemissä tiivistyy oppikirjamaisella tavalla sosiaalisen median halvin ja heikkotasoisin politiikkateatteri.

Siinä on kolme kohtaa, jotka tekevät tarinasta täysin absurdin:

1. Koko yhteiskuntasopimuksen lapsellistaminen

Meemi taannuttaa koko pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja edustuksellisen demokratian leikiksi, jossa "toiset makaavat maassa syömässä herkkuja" ja "toiset raatavat selkä märkänä".

Tällä olkiukolla pyyhitään yli se tosiasia, että verovaroilla ei osteta "ilmaisia herkkuja", vaan rakennetaan koulut, terveyskeskukset, tiet, poliisi, palokunta, puhdas vesi, lapsilisät ja vanhustenhoito – eli koko se infrastruktuuri, jonka ansiosta yksikään yritys tai työntekijä tässä maassa pystyy tienaamaan euroakaan.

2. Kuka muka "makaa maassa"?

Tarinan myytti nojaa siihen mielikuvaan, että suuri osa kansasta olisi laiskoja maassamakaajia, joille muut kantavat tarjotinta.

Todellisuudessa ne "maassa makaavat" ovat meidän lapsiamme, opiskelijoitamme, muistisairaita vanhuksiamme, syöpään sairastuneita, omaishoitajiam起 ja ihmisiä, joilta on leikattu työpaikka alta. On melkoista kyynisyyttä leimata ihmisen elämänvaiheet, sairaudet ja ikääntyminen "herkkujen pumppaamiseksi".

3. Kateuden ja vastakkainasettelun lietsonta

Meemin ainoa todellinen tavoite on luoda vihan ja kateuden tunnetta tavallisten ihmisten välille: saada suorittavan työn tekijä vihaamaan työtöntä, eläkeläistä tai pienituloista.

Kun kansa saadaan tukkanuottasille siitä, kuka sai "palan enemmän pullaa", kenenkään katse ei kiinnity siihen, miten verotaakkaa siirretään suurpääomalta ja suuryhtiöiltä tavallisen kuluttajan ja pienyrittäjän maksettavaksi.

Tällaiset meemit osoittavat, miten hätääntyneitä populistit ja leikkauspolitiikan puolustajat ovat, kun heillä ei ole esittää ainoatakaan aitoa talous- tai yhteiskuntatieteellistä argumenttia. Kun argumentit loppuvat, jää jäljelle vain esikouluikäisen tasolle taannutettu ilkeily.

Sipilästäkin selvittiin.

Säästöharhasta toivon ja ihmisyyden jälleenrakennukseen

Syntyykö parempi yhteiskunta kurjistamalla, leikkaamalla ja ihmisten hätää lisäämällä, vai rakentuuko se luottamuksesta, ostovoimasta ja yhteisestä vastuusta? Tämä kysymys on ollut suomalaisen yhteiskuntapolitiikan polttopisteessä jo yli vuosikymmenen.

Aina kun oikeistolainen talousoppi esittää leikkaukset ainoana "välttämättömyytenä", kyse ei ole matemaattisesta pakosta, vaan ideologisesta arvovalinnasta. Juha Sipilän hallituskausi (2015–2019) toimi oppikirjamaisena laboratoriona siitä, mitä tapahtuu, kun valtiota johdetaan kuin kylmää yrityssaneerausta. Tuolloin säästetyksi väitetty euro osoittautui myöhemmin kalliiksi sosiaaliseksi, inhimilliseksi ja rakenteelliseksi velaksi.

Silti tarinan tärkein viesti on tämä: toivoa on aina, vaikka rauniot näyttäisivät kuinka synkiltä. Syvänkin kurjistamisjakson jälkeen Suomi voidaan saattaa takaisin jaloilleen, kun talouden moottoriksi asetetaan ihminen, osaaminen ja aito yhteisöllisyys.

Sipilän kauden leikkauslista: Kuka maksoi "talkoot"?

Sipilän hallitus astui valtaan julistaen mahtipontisia talkoita ja kilpailukykyloikkaa. Puheissa vaadittiin kaikkia osallistumaan, mutta käytännössä leikkauslistat kohdistuivat rajuimmin tavallisiin palkansaajiin, pienituloisiin, opiskelijoihin ja heikoimmassa asemassa oleviin.

Keskeisimmät leikkaukset ja pakkotoimet muodostivat tylyn kokonaisuuden:

  • Kilpailukykysopimus (Kiky): Työntekijöille sälytettiin ilmaisia työtunteja ja sosiaalivakuutusmaksuja siirrettiin työnantajilta palkansaajien maksettavaksi miljardiluokassa. Se oli suora ostovoiman leikkaus.
  • Kela-etuuksien leikkaukset ja indeksijäädytykset: Lapsilisät, työmarkkinatuki, sairaus- ja vanhempainpäivärahat sekä muut perusturvaetuudet leikattiin tai niiden ostovoima murennettiin jäädyttämällä indeksit.
  • Koulutusleikkaukset: Huolimatta vaaleja edeltäneistä näkyvistä "Koulutus on erityissuojeluksessa" -lupauksista, peruskoulutuksesta, ammatillisesta koulutuksesta, lukiokoulutuksesta ja korkeakouluilta leikattiin satoja miljoonia euroja.
  • Aktiivimalli työttömille: Luotiin nöyryyttävä ja hallinnollisesti raskas pakkotahtijärjestelmä, jossa työttömän etuutta leikattiin automaattisesti, jos hän ei pystynyt täyttämään viranomaisten asettamia ehtoja alueilla, joilla töitä ei yksinkertaisesti ollut tarjolla.
  • Sote- ja järjestöleikkaukset: Ennaltaehkäisevää sosiaali- ja terveysalan työtä sekä järjestöjen toimintaedellytyksiä karsittiin, mikä ajoi ihmisiä kalliimpien raskaiten palveluiden piiriin.
  • Yrittäjävähennys hyvätuloisille: Samaan aikaan kun pienituloisilta leikattiin, luotiin 5 prosentin yrittäjävähennys. Se ei hyödyttänyt pieniä yksinyrittäjiä tai kivijalkakauppiaita, vaan valui pääosin hyvätuloisille ja suuryrityksille, vieden valtion kassasta noin 1,2 miljardin euron verotulot vuodessa.

Nämä päätökset eivät suinkaan sammuttaneet velkakierrettä, vaan ne käänsivät kotimarkkinat laskuun. Kun tavallisen ihmisen lompakosta otettiin euroja pois, ne olivat suoraan pois paikalliselta leipurilta, parturilta, suutarilta ja autokorjaamolta.

Vake Oy:n tarina – Budjettivallan kiertämistä ja perintöhopeiden syömistä

Yksi Sipilän kauden räikeimmistä oppitunneista oli niin sanottu "taseet töihin" -politiikka. Sen keskiössä oli vuonna 2016 perustettu Valtion kehitysyhtiö Vake Oy.

Vake Oy luotiin kiertämään eduskunnan suoraa budjettivaltaa. Sen ensisijaisena ajatuksena oli koota valtion tuottavaa omaisuutta ja osakkeita osakeyhtiöön, jonka varoja voitaisiin myydä ja käyttää ohi normaalin talousarviokäsittelyn.

Lopulliset kustannukset ja lyhytnäköisyys:

  1. Tuottavan omaisuuden lihoiksi laittaminen: Vakeen siirrettiin 100 miljoonan euron aloituseuron lisäksi valtion arvokkaita osakeomistuksia, kuten Altia, Kemijoki, Nordic Morning, Raskone sekä osakkeita Nesteestä, Postista ja Vaposta. Sipilän hallitus myi tuottavaa valtionyhtiöomaisuutta enemmän kuin Katainen ja Stubb yhteensä.
  2. Raskone-kaupan aliale: Esimerkkinä lyhytnäköisyydestä valtion kokonaan omistama Raskone myytiin maaliskuussa 2018 hätiköidysti arviolta puoleen hintaan sen todellisesta arvosta.
  3. Neste-lahjoituksen mittava hintalappu: Vake Oy:stä siirrettiin 8,3 prosenttia Nesteen osakekannasta eli 922 168 osaketta Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiölle (Itla). Siirtohetkellä osakepotin arvo oli noin 50 miljoonaa euroa, mutta myöhemmin kyseisen osakemäärän arvo nousi lähes kahteen miljardiin euroon. Tuo valtava osinkotulojen virta menetettiin lopullisesti valtion suorasta kassasta.
  4. Ei yhtäkään aitoa investointia: Vake Oy ei onnistunut koko toimikautensa aikana tekemään käytännössä ainuttakaan uutta kasvua luovaa aitoa investointia. Se toimi pääasiassa kalliina hallintohimmelinä ja omaisuudenmyyntikoneena.

Tämä näennäinen "velanhoito" myymällä tuottavaa omaisuutta ja leikkaamalla ihmisten ostovoimasta siirsi massiivisen sosiaalisen ja taloudellisen korjausvelan tulevien hallitusten kannettavaksi.

Rinteen ja Marinin kausi: Luottamuksen, ihmisyyden ja toivon palauttaminen

Kun Antti Rinteen ja myöhemmin Sanna Marinin johtama hallitus aloitti vuonna 2019, sen ensimmäinen ja tärkein tehtävä oli korjata edellisen kauden repimä yhteiskuntasopimus. Marinin hallituksen kaudella ymmärrettiin jotain olennaista: yhteiskunnan moottoria ei pidetä käynnissä kuristamalla, vaan investoimalla ihmisiin, koulutukseen ja ostovoimaan (Trickle Up).

Suunnanmuutos poikkeusolojen keskellä:

Marinin hallitus joutui toimimaan poikkeuksellisessa historiallisessa myrskyssä: kohdalle osuivat globaali koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa sekä siitä seurannut energiakriisi ja korkojen nousu. Tästä huolimatta hallitus pystyi luomaan kansalaisille ja yrityksille turvallisuuden ja tulevaisuudenuskon tunteen:

  • Ihmisarvoisen työn ja palveluiden palauttaminen: Nöyryyttävä Aktiivimalli purettiin välittömästi. Työttömyysturvan ja asumistuen leikkaukset pysäytettiin ja heikoimmassa asemassa olevien etuuksia vahvistettiin.
  • Tulevaisuusinvestoinnit: Oppivelvollisuus laajennettiin maksuttomaksi toiselle asteelle, mikä takasi jokaiselle nuorelle tasa-arvoisen ponnahduslaudan tulevaisuuteen. Perhevapaauudistus toteutettiin ja TKI-rahoitukseen luotiin pitkäjänteinen parlamentaarinen kasvupohja.
  • Kriisistä selviytyminen ilman tuhoa: Korona-aikana yrityksiä ja kotitalouksia tuettiin suorilla avustuksilla ja elvytyksellä. Tämän ansiosta vältettiin 90-luvun laman kaltainen tuhoisa konkurssiaalto ja massatyöttömyys.
  • Ennätystyöllisyys: Vaikka oikeisto ennusti tuhoa, Marinin kaudella saavutettiin historiallisen korkea työllisyysaste (yli 74 prosenttia) ja yli 115 000 suomalaista löysi tiensä töihin.
  • Luottoluokitus ja kestävä pohja: Vuoden 2022 lopussa Suomen valtionvelka suhteessa BKT:hen oli 51,6 prosenttia – erinomainen lukema Euroopan unionin vertailussa – ja maan luottoluokitus säilyi ylimmällä AAA-tasolla.

Marinin hallitus osoitti, että kun valtiovalta luottaa kansalaisiinsa ja pitää huolta heikoimmista, koko yhteiskunta kantaa paremmin myös kriisien läpi.

Tarinan juju: Toivoa on aina, vaikka rauniot näyttäisivät synkiltä

Poliittisessa keskustelussa ja sosiaalisessa mediassa törmää usein väitteeseen, ettei ole vaihtoehtoja ("TINA – There Is No Alternative"). Meitä yritetään uskotella siihen, että palveluiden alasajo, terveyskeskusten sulkeminen, leikkaussakset ja eriarvoisuuden kasvu olisivat jonkinlainen parantamaton luonnonlaki.

Sipilän kaudesta alkaneet ja myöhemminkin toistuneet leikkauskokeilut todistavat kuitenkin päinvastaista. Leikkaamalla ei ole koskaan synnytetty aitoa kestävää kasvua, vaan se on ainoastaan näännyttänyt kotimarkkinat ja murentanut yhteiskuntarauhaa.

Tarinan suuri opetus ja juju piilee siinä, että toivoa ei voi leikata pois.

  1. Hyvinvointivaltio on arvovalinta, ei sattuma: Se rakennettiin sotien jälkeen köyhässä Suomessa yhteisellä tahdolla ja keskinäisellä luottamuksella. Sama tahto voi rakentaa sen uudelleen tänään ja huomenna.
  2. Ihmisen ostovoima on talouden elinehto: Yksikään pienyritys ei elä puheista, vaan maksavista asiakkaista. Kun tavallisen kansalaisen arki on turvattu, raha kiertää paikallisesti ja pitää Suomen pyörät pyörimässä.
  3. Muutos tapahtuu uurnilla ja teoilla: Mikään leikkausohjelma tai kurjistamispolitiikka ei ole ikuista. Päätösyvalta siitä, millaisessa maassa elämme, palaa aina säännöllisesti jokaisen suomalaisen käsiin.

Vaikka jäljet näyttäisivät välillä myrskyn jäljiltä ja rauniot synkiltä, Suomella on kaikki edellytykset nousta. Se vaatii vain sen, että hylkäämme pelolla hallitsemisen ja palaamme tekemään politiikkaa, jossa jokainen ihminen on arvokas ja jossa kenenkään kättä ei päästetä irti.

Toivo elää meissä – ja huominen rakennetaan yhdessä.

 

Tällä kertaa nukkuvat ratkaisevat tulevaisuuden

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaalianalyyseissa seurataan tiiviisti eri puolueiden kannatusmittauksia, gallup-vaihteluita ja puheenjohtajien tenttimenestystä. Kuitenkin jokaisissa vaaleissa piilee yksi valtava tekijä, joka pystyy pyyhkimään kaikki asiantuntijoiden ennusteet pöydältä sekunnissa: niin sanottu nukkuvien puolue.

Kun sadat tuhannet kansalaiset päättävät jättää äänestämättä, he eivät suinkaan hiljennä ääntään tai anna "vastalauseilmoitusta" poliittiselle järjestelmälle. Todellisuudessa he antavat valtakirjan niille, jotka käyvät uurnilla joka tapauksessa.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan vaalimatematiikan kylmää logiikkaa, taktisen äänestämisen ansoja ja sitä, miksi juuri nyt – enemmän kuin kertaakaan vuosikymmeniin – jokaisen tavallisen suomalaisen on aika herätä.

Vaalimatematiikan kylmä logiikka: Kotiinjäänti on aina ääni voittajalle

( vaalimatematiikan lyhyt oppimäärä )

Suomen vaalijärjestelmä perustuu suhteelliseen vaalitapaan ja d’Hondtin menetelmään. Tämän järjestelmän ydin on yksinkertainen: jokainen annettu ääni muuttaa vertauslukuja ja suhteellisia voimasuhteita.

Kun ihminen jättää äänestämättä ajatellen, ettei "yhdessä äänessä ole mitään väliä", hän tekee itse asiassa matemaattisen valinnan:

  1. Aktiivisten ryhmien suhteellinen valta kasvaa: Ne väestöryhmät ja kannattajakunnat, jotka käyvät uurnilla kurinalaisesti vaaleista toiseen, saavat passiivisuuden ansiosta suhteessa huomattavasti suuremman painoarvon.
  2. Kynnyt edustajapaikoille madaltuu: Mitä alhaisemmaksi yleinen äänestysaktiivisuus jää, sitä pienemmällä äänimäärällä puolueet saavat kansanedustajia ja aluevaltuutettuja läpi.
  3. Leikkauspolitiikan hiljainen hyväksyntä: Jos arjen heikennyksistä, sote- maksujen noususta, palveluiden karsimisesta ja ostovoiman murenemisesta kärsivät ihmiset jäävät kotiin, leikkauksia tekevät voimat tulkitsevat hiljaisuuden hyväksynnäksi ja jatkavat valitulla linjalla.

Vaalimatematiikka ei tunne sympatiaa eikä selityksiä. Jos 30–40 prosenttia äänioikeutetuista jättää äänestämättä, pienenkin aktiivisen vähemmistön on mahdollista nousta vaalivoittajaksi ja määrätä koko valtakunnan suunta.

Varoitus taktikoinnista: Mielikuva-ansat ja aito arvovalinta

Kun vaalit lähestyvät, julkisuudessa alkaa usein voimakas puhe "taktisesta äänestämisestä". Kansalaisia kehotetaan äänestämään tiettyä suurpuoluetta vain siksi, ettei joku toinen pääsisi valtaan, tai hylkäämään itselle läheisin vaihtoehto "hukkaäänen" pelossa.

Taktiseen äänestämiseen liittyy kuitenkin vakavia sudenkuoppia, joista on syytä varoittaa:

1. Pelko kompassina johtaa vääriin kompromisseihin

Kun äänestyspäätös tehdään pelon tai jonkin asian vastustamisen pohjalta, tullaan helposti äänestäneeksi politiikkaa, joka ei todellisuudessa vastaa omia arvoja. Tällöin äänestäjä saattaa tulla tukeneeksi linjaa, joka vaalien jälkeen tekee tismalleen samoja leikkauksia ja kompromisseja, joita äänestäjä halusi välttää.

2. Moniarvoisuuden kapeutuminen

Taktikointi keskittää ääniä parille suurimmalle toimijalle ja karsii poliittisesta kentästä rohkeat, inhimilliset ja rakentavat vaihtoehdot. Demokratian elinehto on se, että erilaiset äänet ja ruohonjuuritason näkemykset tulevat kuulluksi.

3. Katteettomat lupaukset ja takinkäännöt

Suurimmat populistiset mielikuvakampanjat nojaavat usein siihen, että ihmisille luvataan "helppoja ratkaisuja" tai "pienen ihmisen puolella olemista". Teot hallituksessa saattavat kuitenkin olla täysin päinvastaisia. Siksi tärkein mittari ei ole se, mikä puolue näyttää gallupeissa suurimmalta, vaan se, millaisia tekoja ja arvovalintoja ehdokkaat arjessa edustavat.

Paras ja kestävin tapa äänestää on seurata omaa arvo- ja ihmissydäntä. Ääni, joka annetaan omille aidoille arvoille ja luotettavalle toimijalle, ei ole koskaan hukkaääni.

Jos milloinkaan, nyt on aika herätä

Meille uskotellaan usein, että monet päätökset – kuten sosiaaliturvan leikkaukset, terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tai julkisen sektorin karsiminen – ovat "pakkorakoja" tai "vaihtoehdottomia välttämättömyyksiä".

Tämä on poliittista teatteria. Yhteiskunnassa ei ole mitään automaattia, joka pakottaisi murentamaan tavallisten ihmisten arkea.

Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa yhteisellä sopimuksella ja eettisellä valinnalla. Tänään monin verroin rikkaammassa maassa on kyse täsmälleen samasta asiasta: arvovalinnasta.

  • Haluammeko yhteiskunnan, jossa muutama suuryhtiö ja rikas eliitti pärjää samalla kun tavallisen kansan, pienyrittäjien, eläkeläisten ja lapsiperheiden ostovoima murenee?
  • Vai haluammeko palauttaa luottamuksen, kohtuullisuuden ja sen Suomen tavan olla yhdessä, jossa ketään ei jätetä yksin?

Vastaus näihin kysymyksiin ei löydy nettipalstojen huutokilpailuista, vaan vaaliuurnilta.

Tulevaisuus tehdään itse

Demokratia on arvokas ja hauras lahja. Se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä muutaman vuoden välein jokaisen suomalaisen ääni on täsmälleen yhtä painava – olitpa sitten suurituloinen johtaja, pienyrittäjä, eläkeläinen, opiskelija tai työtön.

Jos jätät käyttämättä tämän oikeuden, annat muiden päättää, mihin sinun veroragasi käytetään, miten terveyskeskuksesi toimii ja miltä lastesi tulevaisuus näyttää.

Nyt ei ole aika kyyristellä tai lannistua. Jos milloinkaan, nyt on aika herätä, kaivaa äänioikeus esiin ja näyttää, millaisen hyvinvointivaltion me haluamme rakentaa.

Yhdessä eteenpäin.

 

Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?

 

Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

 

 

Äänestä!

Vielä on toivoa

  •  

 

 

Minä ja viikatemiesleijona1

 

* 

 Kirjoitelmani 

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//

Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus

Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )

 *

Viikatemies

"

Tässä on Lappeenrannan mystinen viikatemies – ”Se on varoitus”

Viikatemiehen naamarin takana on mies, joka on saanut nykyisestä hallituksesta tarpeekseen. Synkkä hahmo on muistutus poliitikoille: lopulta kukin niittää, mitä kylvää." Lähde Iltasanomat/Kotimaa

 

Kun saksikädet kohtasivat kankaalla maalatun pelottimen

Tavallisena syyspäivänä Lappeenrannan kokoomuksen puoluetoimiston eteen ilmestyi hahmo, joka sai poliisimaijan valot vilkkumaan ja kabinettien ilmanpaineen laskemaan. Hänellä oli yllään musta kaapu, kasvonsa peittämässä pilailukaupan pääkallonaamari ja kädessään harjanvarresta sekä mustatusta pahvista kyhätty viikate.

Mustan kaavun sisällä ei kuitenkaan vaaninut mikään ulkopuolinen uhka tai väkivaltainen agitaattori. Siellä oli 70-vuotias eläkeläinen Juha Lettinen – mies, joka oli ollut raittiina lähes neljä vuosikymmentä, tehnyt elämässään kaikkea laivapuusepästä rakennustöihin, toiminut vuosia vapaaehtoisena vertaistukijana ja todennut saavansa pienen eläkkeensä ja karsitun asumistukensa turvin kantaakseen titteliä "virallisesti köyhä".

Kun Lettiseltä kysyttiin, miksi hän seisoo hiljaa pahviviikate kädessään poliitikkojen ovien takana, vastaus oli riisuttavan yksinkertainen: se on memento mori, varoitus ja muistutus siitä, että lopulta jokainen niittää sitä, mitä kylvää.

Tämä pieni mielenosoitus Lappeenrannan kadulla tiivistää yhteiskuntamme nykytilan ja vallankäytön irvokkuuden terävämmin kuin yksikään ministeriön virkamiesselvitys. Se pakottaa kysymään kaksi perustavanlaatuista kysymystä: Miksi mustaksi maalattu pahvinpala herättää päättäjissä suuremman reaktion kuin tuhansien ihmisten arjen mureneminen? Ja miksi se inhimillinen pistos – tietoisuus leikkauspolitiikan luomasta hätätilasta – ei osoittelevista sormista huolimatta osu hallituksen sydämeen?

1. Miksi pistos ei osu hallitukseen?

Suomalaisten julkisessa keskustelussa toistuu usein hämmentynyt kysymys: Eivätkö he todellakaan tiedä? Eivätkö ministerit näe, miltä leikkaukset tuntuvat ruokajonoissa, sote-alueiden potilasjonoissa tai yksinhuoltajien ja eläkeläisten maksamattomissa lääkelaskuissa?

Totuus on kylmempi ja tylympi: aivan varmasti he tietävät.

Hallituksella on käytössään maan paras asiantuntemus. Ministeriöiden virkamiehet, Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) tutkijat, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT), Kela, SOSTE ja oppilaitokset tuottavat kuukausittain pikkutarkkaa dataa. Tilastot kertovat lahjomattomasti, että sosiaaliturvan leikkaukset, suojaosien poistot, lääkekorvausten karsimiset ja asiakasmaksujen raskaat korotukset ajavat kymmeniä tuhansia ihmisiä lisää köyhyysrajan alapuolelle. Tiedossa on, että lapsiperheköyhyys syvenee ja että ennaltaehkäisevän järjestötyön alasajo siirtää laskun moninkertaisena erikoissairaanhoidon päivystyksiin ja kriisipalveluihin.

Tieto on olemassa, mutta inhimillinen pistos ei silti saavuta päätöksentekijöitä. Tämä johtu kolmesta tietoisesta suojamekanismista, joilla poliittinen eliitti eristää itsensä arjen reaalitodellisuudesta:

Excel-kilpi ja tilastollinen karkotus

Kun elävän ihmisen hätä muutetaan "fiskaaliseksi kertoimeksi", "sopeutustarpeeksi" tai "laskennalliseksi työllisyysvaikutukseksi", inhimillinen kärsimys katoaa näkyvistä. Excel-taulukossa ei ole kyyneleitä, tyhjiä jääkaappeja tai ahdistuksesta valvottuja öitä; siellä on vain rivejä, joita tasapainotetaan. Kun ministeri julistaa tv-kameroille saaneensa "Suomen jaloilleen", hän ei puhu elävästä elämästä, vaan oman mallinnuksensa virtuaalisista luvuista.

"Saksikäsi"-estetiikka ja kielellinen toiseuttaminen

Politiikkaan on luotu tietoinen kielellinen teatteri. Kun leikkauksia kutsutaan "raipaksi", "kannustimeksi" tai "kirurgiseksi sopeuttamiseksi", leikkauksen kohde taannutetaan syylliseksi omaan tilaansa. Keskustelua ohjataan mielikuvilla, joissa tuen saajat leimataan laiskoiksi tai "systeemin hyväksikäyttäjiksi". Tällä toiseuttamisella uskotellaan, että saksien terä osuu vain "joihinkin muihin". Samalla unohdetaan, että sakset leikkaavat samalla kylmyydellä tavallisen duunarin, osa-aikatyöntekijän, sairastuneen ja ikääntyneen turvaverkkoa.

TINA-dogmi (There Is No Alternative)

Hallitus vetoaa jatkuvasti siihen, että "ei ole vaihtoehtoja" ja että leikkaukset ovat kuin "välttämätön rokote", joka laitetaan sattumaan. Mutta kuten leikkausten logiikka paljastaa, kyse on arvovalinnasta: samalla kun vähävaraisilta karsitaan arjen viimeisiä suojaosia ja sote-järjestöjen matalan kynnyksen apua myllätään nurin, suurituloisimmille tarjoillaan verohelpotuksia ja julkisia varoja ohjataan Kela-korvauksina yksityisten terveysjättien taseisiin. Pistos ei osu hallitukseen, koska päätös suojella suurpääomaa ja jakaa taakka heikoimmille on tehty jo ennen budjettiriihtä.

2. Minun viikatetarinani – Haalarista, pajan lattialta ja ihmisyyden mittapuusta

Kun katson tätä Lappeenrannan viikatemiehen hahmoa, en näe siinä vain yhtä mielenosoittajaa. Näen siinä vertauskuvan, joka kytkeytyy syvästi omaan elämääni, kirjoituksiini ja siihen työhön, jota olen ruohonjuuritasolla tehnyt vuosikymmenten ajan.

Minun elämässäni "viikate" ei ole koskaan ollut kankaalla maalattu pelätin, vaan se reaalimaailman leikkuri, joka iskee silloin, kun ihminen sitä vähiten odottaa.

Laman ja vararikon oppitunnit

Muistan 1990-luvun laman ja devalvaatioiskin, joka pyyhkäisi kerralla maaperän tuhansien pienten yrittäjien ja työntekijöiden jalkojen alta. Olin itse yrittäjänä tilanteessa, jossa laskut kaatuivat niskaan ja seinä tuli vastaan. Mutta minulle oli selviö, että työntekijöiden palkat maksettiin viimeisistä roposista ennen kuin itse menin sosiaalitoimistoon. Silloin opin, miltä tuntuu, kun järjestelmän kylmä viikate heittää rehellisen ihmisen "vähävaraisten ja huono-osaisten" kategoriaan yhdessä yössä.

Tukkirekka usvasta – elämän hauraus

Olen tehnyt töitä metalliliiton luottamusmiehestä haalaritason mekaanikkoon, kouluttanut pitkäaikaistyöttömiä ja perustanut työosuuskuntaa, joka antoi sadoille ihmisille takaisin heidän menetetyn arvokkuutensa. Olen nähnyt ruohonjuuritasolla sen, että kukaan ei ole immuuni elämän käänteille. Kuten eräs kirkas havainto kuuluu: ihminen voi kuvitella olevansa teräksinen, kunnes yhtenä aamuna usvasta tulee tukkirekka vastaan väärää kaistaa, lääkäri antaa vakavan diagnoosin tai työnantajaa kohtaa konkurssi.

Kun hallitus leikkaa terveydenhuollosta, ennaltaehkäisevästä mielenterveystyöstä ja vammaispalveluista, se leikkaa juuri niistä köysistä, joilla ihmisiä pidetään pystyssä silloin, kun tuo tukkirekka osuu kohdalle.

Kielellinen viikate ja Persvako-Pekan herääminen

Kirjoituksissani luomani hahmo, Persvako Pekka, oli vertauskuva suomalaisesta duunarista, joka alkoi uskoa poliittiseen teatteriin. Pekalle myytiin ajatus siitä, että leikkaukset koskevat vain "toisissa pöydissä loisivia elättilöitä". Mutta kun suojaosat poistettiin, asumistukia leikattiin ja sote-maksut korotettiin pilviin, Pekka huomasi kontallaan viemärissä, että sakset leikkasivatkin hänen omasta selkänahastaan.

Se aito viikate nyky-Suomessa on se byrokraattinen ja kylmä päätöksenteko, joka riisuu ihmiseltä arvokkuuden, pakottaa tämän paperiviidakkoon ja laittaa köyhän valitsemaan kaupan tiskillä lääkkeiden ja ruoan välillä.

3. Käärinliinoissa ei ole taskuja – Yhteiskuntasopimuksen viimeinen tilinteko

Lappeenrannan 70-vuotias viikatemies toi julkisuuteen vanhan klassisen muistutuksen: memento mori.

Poliitikot ja talousideologit saattavat paeta todellisuutta kabineteissaan, suojautua ryhmäkuriin ja hymyillä sakset kädessä leikkuulautoja kaupustellessaan. Mutta se perimmäinen tosiasia ei muutu miksikään: käärinliinoissa ei ole taskuja.

Mikään määrä osakesalkkuja, suuryritysten verohelpotuksia, Kela-korvausten uudelleenohjauksia tai ministeripalkkioita ei seuraa ketään sen viimijäisen rajan yli. Kun elämän ehtoossa ihminen – olipa hän sitten rividuunari tai valtiovarainministeri – katsoo taakseen, millään poliittisella kikkailulla ei ole enää mitään väliä. Silloin merkitsee vain se, miten olemme kohdelleet toisiamme. Vahvistammeko yhteisöä ja pidämmekö heikoimmista huolta, vai jätämmekö sairastuneet ja köyhtyneet yksin pimeään?

Oman perheeni historiassa kulkee tarina kansalaissodan tragedian keskeltä: isoisäni oli punainen, joka piileskeli metsän kivenonkalossa kuolemanuhan alla. Hänet pelasti valkoisten puolella ollut lapsuudenystävä, joka toi hänelle ruokaa lantakuorman sisälle kätkettynä, vaarantaen oman turvallisuutensa. Hihanauhan väri ei ratkaissut, vaan aito inhimillisyys ja ystävyys voittivat ideologisen vihan.

Juuri tämä inhimillisyys on se pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja yhteiskuntasopimuksen kaikkein arvokkain perintö. Kun hallitus nyt leikkaa sote-järjestöiltä, ennaltaehkäisevältä työltä ja ihmisten perusturvasta, se purkaa täsmälleen sitä siltaa, joka pitää kansakunnan ehyenä.

4. Miten viikate riisutaan aseista?

Lappeenrannan viikatemies ei halunnut pelotella ihmisiä, vaan herättää heidät ajattelemaan. Ja siinä piilee koko yhteiskunnallisen muutosvoiman ydin.

Viikatetta – oli se sitten kadulla seisova pahvipelätin tai eduskunnan täysistunnossa nuijittu leikkauspaketti – ei voiteta vihalla, katkeruudella tai mykistyvällä apatialla. Se riisutaan aseista sivistyksellä, faktoihin nojaavalla asiapuheella ja poliittisella lukutaidolla.

Kun tavalliset ihmiset oppivat näkemään iskulauseiden, meemikuvien ja dynaamisten talouslupausten taakse, poliittisen teatterin esirippu repeää. Yhteiskuntaa ei rakenneta leikkaamalla ja nujertamalla, vaan palauttamalla työlle sen kuuluva palkka, turvaamalla jokaiselle ihmisarvoinen hoito ja muistamalla, että meistä jokainen voi olla seuraava, joka tarvitsee auttavaa kättä.

Musta kaapu ja pahviterä saavat poliitikot soittamaan poliisit paikalle. Mutta se todellinen voima syntyy siitä, kun kansalaiset heräävät, katsovat toisiaan silmiin ja päättävät rakentaa sellaisen Suomen, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä huomista.

Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?

 

Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

 

 

Äänestä!

Vielä on toivoa

  •  

 

 

  1. Sote-maksujen todellisuus. Paskaa puhutaan ja paljon. Rydmanin puhe on köyhän korvin irvokasta kuunneltavaa.
  2. Miten mielikuvia hallitaan faktatiedon ohi? vs. Väittämällä.
  3. Yrittäjyys on hallituksen pihtiotteessa. Minun yrittäjähaaveeni elää yhä.
  4. Sijoittaisin veroparatiisiin, kiitos!

Alakategoriat

Pissiä muroissa vanhemmat

Persvako

Erikseen mainittua!

Remu Collie